Venäläisestä pakanuudesta puhuttaessa valokeilaan nousee yleensä siperialainen shamanismi. Shamanismin ohella Venäjällä on rikas vanha kansanusko, joka muistuttaa monia slaavilaisia ja baltialaisia pakanauskontoja.
Vaikka kommunismin myötä uskonnollisia ja maagisia aineksia karsittiin kansan uskomuksista tehokkaasti pois, voi vanhan uskon merkkejä löytää yhä symboliikan ja perinteisten tapojen kautta.
Käsityöt ja arkkitehtuuri
Pakanallinen symboliikka on esillä venäläisessä rakennustaiteessa ja puukoristelun perinteessä. Elämänpuut, kukot, hevoset, ankat, pyhät kasvit ja hedelmälliset synnyttävän äitihahmon kuvat ovat yleisiä teemoja. Koristeilla kirjottiin tekstiilejä, ruukkuja ja vaatteita. Koristeelliset pyyhkeet ripustettiin kristinuskon tulon jälkeen tuvan punaiseen nurkkaan eli ikonin päälle. Tällöin nurkkaus edusti uutta kristinuskoa ikoneineen ja vanhaa pakanauskontoa maagisine pyyhkeineen.
Kirjontatyöt tehtiin maagisena työskentelynä, jossa hihansuut, päänsuu ja muut aukkokohdat suojattiin maagisilla kirjontakuvioilla. Kirjontakuvioilla oli suojaava vaikutus. Kuvioissa korostuu iloisuus, elämänmyönteisyys ja runsaus. Pakanalliset uskomukset ilmaistiin esteettisesti rikkaina sommitelmina, joita löytyi arki- ja juhlatekstiileistä sekä käyttöesineistä.
Vanhassa venäläisessä kansanuskossa auringon kunnioittamisella elämän antajana oli oma roolinsa. Auringon symboleina tunnettiin hevonen ja lintu. Ne muotoiltiin usein puusta katonharjan suojelushengen kuviksi (konjok). Koristeilla oli suojeleva vaikutus. Ne pitivät pahat voimat loitolla talon asukkaista. Auringonpalvonnan tematiikka esiintyy myös aaltokuvioin leikatuissa tuulilaudoissa ja otsalaudoissa, joilla vesikaton pääty on koristeltu. Koristeellisilla maagisilla aidoilla suojattiin pihapiiri, haudat ja viljelyspalstat.
Pöydän antimia
Vanhimmat venäläiset perinneruoat ovat alkujaan olleet rituaaliruokia. Lihaa oli harvoin tarjolla, mutta itse poimittuja marjoja ja sieniä suosittiin. Kuolleita muistellessa on ollut tapana syödä lettuja eli blinejä, jotka ovat yhä tunnetuimpia venäläisen keittiön antimia. Kiisselin esikuva on ollut ritualistinen hapanimelä marjaruoka kisel. Puurolla ja vellillä on ollut pitkään ritualistinen merkitys häissä, hautajaisissa ja muissa taitejuhlissa. Toisaalta puuro ja velli on monessa kulttuurissa ainoa ruoka, jota on ollut saatavilla.
Ortodoksisella Venäjällä koristeelliset pääsiäismunat ovat korostetun hienoja ja taiteellisia. Ensimmäiset munat on kuitenkin munittu vuosituhansia ennen Jeesuksen saapumista Venäjälle. Perinteisesti koristellut munat liittyvät maanviljelykseen ja hedelmällisyysuskoon. Vanhimmissa säilyneissä munissa on suuren Äitijumalattaren symboleita. Munia käytettiin suojelus- ja hedelmällisyystaioissa.
Suurin juhlaherkku Venäjällä oli piirakka eli pirog, joka paistettiin valtaisana herkkupiiraana uunissa. Se täytettiin erilaisilla täytteillä vuodenajan ja antimien mukaan. Kuoren alla saattoi olla kalaa, lihaa, sipulia, kaalta, kananmunia tai makeassa versiossa hedelmiä ja marjoja. Saatettiinpa sinne tunkea puuroakin, ellei muuta sopivaa täytettä ollut saatavilla. Piirakan kylkiäisenä maistui makkara, erilaiset hillot ja salaatit.
Ruokaperinteitä vaalivat yleensä naiset. Vieraanvaraisuus on ollut kautta aikojen Venäjällä tärkeässä asemassa. Vanhoista siunaamistavoista on jäänyt eläväksi perinteeksi suolan ja leivän vieminen uuteen asuntoon. Vodkaa juodaan tietysti runsaasti ja paljon, olipa sitten juhlapäivä tai arjen ruokaryyppy.
Saunan ja karhun kansa
Sauna eli banja on Venäjällä ollut samalla tavalla pyhä paikka kuin Suomessakin. Molemmat kansakunnat väittävätkin kivenkovaan keksineensä alkuperäisen saunan.
Venäjällä sauna oli paikka, jossa otettiin yhteyttä yliluonnollisiin voimiin, esi-isiin ja ennustettiin.
Vielä kristillisellä ajalla samat toimet säilyivät lauteiden varjossa, sillä saunassa ei ollut ikonia, joka olisi katsellut puuhia tuomitsevasti. Saunassa myös parannettiin tauteja, synnytettiin jälkikasvua ja pestiin ruumiita viimeiselle matkalle. Morsian valmisteltiin häitä varten erityisessä morsiussaunassa.
Metsän karvainen isäntä karhu on venäläisessä sielunmaisemassa aivan erityisellä sijalla. Jos Mongolian rajamailla hevoset ovat tärkeitä eläimiä, niin muualla Venäjällä karhuun suhtaudutaan kunnioittaen ja saatetaanpa sitä pitää koko kansan esi-isänä. Karhu esiintyy metsänviljan isäntänä, kansantarujen keskushahmona ja kesytettynä maskottina nallekarhuissa.
Mordvalaisten härkäuhri
Suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa Kekrin aikoihin on teurastettu karjaa. Mordvalaiset suorittivat härkäuhrin elonkorjuun jälkeen syksyllä. Mordvalaisessa Tsiftanazin kylässä uhri suoritettiin pellonemon kunniaksi.
Uhrihärkää taluttivat kaksi nuorta miestä, jotka edustivat aurinkoa ja kuuta. Heidän takanaan kulki pari vanhempaa miestä, jotka esittivät taivasta ja maata. Käsissään heillä oli teurastuspuukko ja piiska. Kulkueen perässä kulki koko kylän väki ja naiset vaikeroivat perinteisiä itkuvirsiä esittäen. Härälle lahjoitettiin kangasta tai rahaa. Härän eteen polvistuttiin kunnioituksen merkiksi.
Uhrihärkä hankittiin kylän yhteisillä varoilla. Teurastuspaikaksi valittiin läheisen joen rantatörmä. Uhripaikalla härkä pestiin joen vedellä. Lihasta valmistettiin uhrikeitto, josta koko kylä pääsi nauttimaan. Lopuksi lausuttiin rukous:
Anna sateita ja lämpimiäilmoja, anna hiljaisia tuulia. Suojele sinä meitä, elätä sinä meitä. Suojele meitä pahantekijöiltä, asetu meille suojaksi missä jalkamme kulkevat. Siellä tulkoon hyvää. Mihin silmämme katsovat, siinä anna armosi. Kyläuhri-jumala, saata meidät varoihin. olkoon, millä kestitä sinua. Kasvata pellolle viljaa, anna terveyttä ja hyvinvointia.
Marilainen kansanusko
Marilaiset ovat noin puolen miljoonan ihmisen kansa Venäjällä. Marilaisista valtaosa tunnustaa ortodoksista uskoa, mutta neljännes on luonnonuskovia. Kansanuskoon liittyy usko maanpinnan jumaluuksiin sekä uhrausperinne.
Marilaiset ovat useasti taistelleet olemassaolostaan, joten uhriperinteistä löytyy muistumia uhreihin, jotka tehtiin ennen sotaan lähtemistä. 1100-luvulla elänyttä sotapäällikkö Chumbylatia muistetaan ja kunnioitetaan yhä pyhimysmaisena kansan yhteenkokoajana ja uhripappina. Kommunistisena aikana luonnonuskonnon harjoittaminen oli jyrkästi kiellettyä. Pyhiä lehtoja kaadettiin ja uskovia vainottiin. 1980-luvulla luonnonuskonto alkoi hiljalleen elpyä uudelleen.
Marin tasavallassa on nykyään nelisensataa pyhää lehtoa, jotka ovat muodoltaan ympyränmuotoisia ja siten muistuttavat aurinkoa.
Vanhaa kansanuskontoa elvytetään perinteisessä muodossaan sekä synkretistisenä uutena versiona. Perinteisiä jumalanpalveluksia järjestetään, mutta monet ovat huolissaan uskonnon häviämisestä. Useimmat kart-papit ovat yli viisikymmentä vuotta täyttäneitä ja paine saada nuoria mukaan on kova. Kansan rukoukset ovat luonnonläheisesti yhteydessä maaperään ja ympäristöön. Pyhään lehtoon liittyy käyttäytymissääntöjä ja tabuja. Ennen lehtoon menemistä suoritetaan puhdistautuminen saunassa, puetaan puhtaat vaatteet ja valmistaudutaan henkisesti.
Uhripapin kelpoisuusvaatimuksena on hyväsydämisyys. Pappi pukeutuu valkoiseen vaatteeseen ja huopahattuun. Hän opastaa avustajiaan uhrieläimen puhdistus- ja uhrausseremoniassa ja lukee kuuluvalla äänellä rukouksen. Uhripaikalle sytytetään yhdestä seitsemään pyhää nuotiota. Näin Jevgeni Chaskin kertoo Neljän tuulen tiet -kirjassa vuoden 1995 jumalanpalveluksesta:
Kylän lähellä sytytettiin nuotiot maailmanjumala Tüng Tunja Jumolle, äitijumala, synnytyksen jumala Shochyn Ava Jumolle, yhteiskunnan jumala Mer Jumolle, rikkauden jumala Perke Jumolle, maaäitijumala Miande Ava Jumolle, vuoren mieshaltija Kuryk Kugyzalle, ja yksi nuotio toimi vapaana rukouspaikkana. Jokaisen pyhän nuotion, tulomon, äärellä rukoili kymmeniä, jopa toista sataa ihmistä. Uhripapit toimivat rukousten välittäjinä jumalille. Pappien rukouksen kautta jumalat kuulevat kansan rukouksen.
Marilaisten alueella luonto on puhtaampi ja suojellumpi kuin muualla Venäjällä. Luonnonsuojelu ja rakastava asenne luontoon on marilaisessa luonnonuskonnossa hyvin tärkeää. Luontaislääkinnän arvostus on korkea. Luonnon ja ihmiskunnan välillä vaalitaan kokonaisvaltaista harmoniaa.
Puita, kukkia, vihanneksia, lintuja, mehiläisiä, perhosia ei saa tappaa. Luonto voi sairastua ja kuolla. – vanha marilainen sanonta
Lähteet:
Timo Heikkilä: Aurinkolaiva
Neljän tuulen tiet, toim. Venell, Fagerholm, Silfverberg
Opas Venäläisyyteen, toim. Tomi Vihavainen
Venäläinen kansanusko
Artikkeli on ilmestynyt alunperin kattavampana Lehto ry:n Seita-lehdessä 3/2010.
Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry 