Lehto ry:n Kevätkokous 2019

Tervetuloa Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n kevätkokoukseen lauantaina 27.4. Helsinkiin, Uutelan kämpälle Vuosaareen. Paikalle voi tulla joustavasti jo kello 13 alkaen; varsinainen kokous alkaa kello 14.

Kokouksessa käsittelemme sääntömääräiset asiat, mutta aikaa on myös vapaamuotoisemmalle keskustelulle. Kämppä on varattu sunnuntai-iltaan asti, joten meillä on mahdollisuus saunoa ja viettää iltaa niin pitkään kuin haluamme. Kokouksen jälkeen ohjelmassa on rumpupiiri – ota siis mukaan rumpu tai helistin, jos sellaisen omistat, mutta mukaan voi tulla myös ilman. Muu ohjelma tarkentuu myöhemmin.

Järjestämme kokouksen tarjoilut ilmoittautumisten perusteella, joten ilmoittauduthan osoitteella lehto@lehto-ry.org mahdollisimman pian. Ilmoitathan myös mahdollisen erityisruokavaliotoiveesi. Kämpällä on nuotio- ja grillipaikka, joten voit halutessasi ottaa mukaan omaa grillattavaa illanviettoon!

Aika: Lauantai 27.4.2019 klo 14 alkaen
Paikka: Uutelan kämppä (Meriharjun luontotalo, Uutelantie 32, 00990 Helsinki)

Kokouksen esityslista:

1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi
ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien/tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. muut asiat
7.1. kannatusjäsenmaksun suuruus
8. kokouksen päättäminen

Advertisements

Kirjalista

Art and imagination-sarja


Cook, Roger: The Tree of Life – Symbol of the CentreTansley, David V: Subtle Body – Essence and Shadow

Von Franz, Marie-Louise: Time – Rhythm and Response

Wosien, Maria-Gabriele: Sacred Dance – Encounter With the Gods

Asatru

McNallen, Stephen: Rituals of Asatru, volume 1: Tools, Major Blóts, Libation to the Alfar

Astrologia

Colmer, Michael: Atsteekkien astrologiaHand, Robert: Planets in Transit

Hunt, Diana: Tähdet kertovat millainen olet ja kuka on se oikea

Johansson, Lars: Astrologian maailmaKoko perheen astrologia

Man-Ho, Kwak: Tiikeri (kiinalainen horoskooppikirjasto)Nikula, Raimo A: Astrologian ihmiskuva

Nikula, Raimo A: Kuun vaiheet astrologiassa

Nummela, Juhani: Astrologian käsikirja

Reinhart, Melanie Chiron: the Healing Journey – an Astrological and Psychological Perspective

Vohg, James: Arache Rising – the Thirteenth SignVon

Gerich, Paul: Astrologia

Egypti

Adams, W Marsham: The Book of the Master of Hidden Places – the True Symbolism of the Great Pyramid Revealed by the Book of the DeadBudge,

E.A.Wallis: Egyptian MagicDe Lubicz, Isha Schwaller: Her-bak – the Living Face of Ancient EgyptDe Lubicz,

Isha Schwaller: Her-bak – Egyptian Initiate

Holthoer, Rostislav: Muinaisen egyptin kieli

Hope, Murry: Practical Egyptian Magic – A Working Guide to the Magical Practices of Ancient Egypt

Jacq, C: Egyptian MagicKukkonen, Ossi: Johdatus muinaisen Egyptin esoteriaan ja historiaan

Longley, Elizabeth: Egyptian ArtWilkinson, J. Gardner: The Ancient Egyptians – volume one

Wilkinson, J. Gardner: The Ancient Egyptians – volume t

Ennustusmenetelmät, unet

Aaltonen, Kai: Sanat ovat lohikäärmeitä – riimuennustajan opas

Blofeld, John: I Ching – the Chinese Book of ChangeFenton, Sasha: Tarotpaketti: kirja + kortit

Haddenbach, Georg: Mitä unet paljastavatHoward, Michael A: The Runes and Other Magical Alphabets

Markham, Ursula: The Crystal Workbook – a Guide to Working With Crystals

Knight, Gareth: The Magical World of the Tarot

Stewart, R. J.: The Merlin Tarot (vain kirja) The Complete Book of Fortune- Covers the Most Popular Methods of Fortune Telling

Zadkiel and Sibly: A Handbook of Dreams and Fortune-telling

Fantasia

Bird, Malcolm: Suuri noitatieto

Bradley, Marion Zimmer: The Forest House (julkaistu myös nimellä Forests of Avalon)

Donner, Florinda: The Witch’s dream

Haining, Peter: The Witchcraft Reader

Harris, Joanne: Riimut

Hodson, Geoffrey: Fairies at Work and at Play

Paasio Ulla, Löfgren Kaarina: Hilla pohtii uskontoja (lastenkirja)Summers, Montague: The Supernatural Omnibus – Stories of Occultist Activity in All Its Diverse

Jumala, Jumalatar

Arguelles, Miriam & Jose: The Feminine – Spacious as the SkyDurdin-Robertson, Lawrence: God the Mother – the Creatress and Giver of Life

Frith, Nigel: The Legend of KrishnaGadon, Elinor W: The Once & Future GoddessGetty, Adele: Goddess – Mother of Living Nature

Gould Davis, Elizabeth: Alussa oli nainen – naisen unohdettua historiaa etsimässä

Kannisto, Liisa & Kantola, Pirjo: Vesinaisen aikaan – naiset katsovat tulevaisuuteen

Matthews, Caitlín: The Elements of the Goddess

Neumann, Erich: The Great Mother – an Analysis of the Archetype

Robertson, Olivia: The Call of Isis

Rush, Anne Kent: Moon, moonThompson, Janet: Of Witches – Celebrating the Goddess as a Solitary Pagan

Keltit 

Graves, Alfred Perseval: The Irish Fairy Book- These Fairy Tales are Representative of the Very Best Irish Folklore

Hope, Murry: Practical Celtic Magic – a Working Guide to the Magical Heritage of the Celtic Races

Mann, Nicholas R.: The Isle of Avalon

Matthews, John: A Glastonbury Reader – Selection From the Myths, Legends and Stories of Ancient Avalon

O’Farrell, Padraic: Ancient Irish legends

O’Kelly, Michael J.: Newgrange – Archeology, Art and Legend-Kirjallisuusluettelo kelttejä käsittelevästä kirjallisuudesta

Muut kulttuurit

Autio, Eero: Kultasarvipeura ja sen klaani – Kuolan niemimaan saamelaisten uskomuksia

Bullchild, Percy: The Sun Came Down – a Treasure of American Indian Oral Tradition

Fewkes, Jesse Walter: Hopi Katcinas – Hopi Indians Masked Symbolic Representations of Gods and Departed Clan-ancestors

Forsman, Kaarlo: Kreikkalaisten ja Roomalaisten Mytologia

Mystiikan Maailma -sarja:Maaginen eläin

Noidat ja noituus

Utopiat & Mytologia
Comte, Fernand: Dictionary of Mythology

Forsman, Kaarlo: Kreikkalaisten ja Roomalaisten Mytologiia

Graves, Alfred Perseval: The Irish Fairy Book- These Fairy Tales Are Representative of the Very Best Irish Folklore

Homeros: Odysseia

Matthews, John: A Glastonbury Reader – Selection From the Myths, Legends and Stories of Ancient Avalon

Mythologia Fennica, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1984

Spence, Lewis: Introduction to Mythology – Differences and Similarities Between the Various Mythical Traditions

Spence, Lewis: Myths and legends: Egypt

Spence, Lewis: Myths and legends: Germany

Runot

Alexander, Michael: The Earliest English Poems

Akseli Hämäläinen, Outi: Väinön miekka IKaarle Krohn, Suomalaisten runojen uskonto

Setälä, Johannes: Kalevalan tietäjät kertovat

Shamanismi

Andrews, Ted: Magickal Dance – Your Body as an Instrument of Power

Drury, Nevill: Samanismi

Eriksson, Jörgen I: Samisk shamanism

King, Serge Kahili: Kaupunkishamaani

Boyd, Doug: Rolling Thunder – an American Indian Medicine Man, Spiritual Leader

Meadows, Kenneth: Shamanic Experience – a Practical Guide to Contemporary Shamanism

Meadows, Kenneth: Where Eagles Fly – a Shamanic Way to Inner Wisdom

Natale, Frank: Trance Dance – Ancient Transformative and Healing Technique

Anna-Leena Siikala: Suomalainen shamanismi

Suomalainen perinne

Eilola Jari, Rajapinnoilla – Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuoliskon noituus- ja taikuustapauksissa

Kaarle Krohn, Suomalaisten runojen uskontoKertomuksia Suomen historiasta. 1, Pakanuuden aikakausi

Laiho, Antto: Wanhan kansan merkkipäivät

Mythologia Fennica, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1984

Suomen Kansan Muinaisia Loitsurunoja – Taikoja ja loitsuja vuodelta 1880Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia osa 62

Suomen Suvun Pakanallinen Jumalanpalvelus – Julius Krohn

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia osa 83SymbolitLehner, Ernst: Symbols, Signs & SignetsTaikuus/magia/okkultismi/ritualismiEilola Jari, Rajapinnoilla – Sallitun ja kielletyn määritteleminen 1600-luvun jälkipuoliskon noituus- ja taikuustapauksissaGarfield, Rorke: Superforce – the Ancient Laws of Magic at Work

Gray, William G: Magical Ritual Methods

Gray, William G: The Rollright Ritua

lLuhrmann, T.M.: Persuasions of the Witch’s Craft Ritual Magic in Contemporary England

Olliver, Charles W: Handbook of Magic & Witchcraft

Richardson, Alan: Dancers to the Gods – the Rites and Visions of Two High Grade Occultists Within a Genuine Lodge, Who Funtioned as Priest and Priestess

Sargent, Denny: Global Ritualism – Myth & Magic Around the World

Thompson, C. J. S.: Mysteries and Secrets of Magic

Walker, Barbara G. : Women’s Rituals

Yrtit, luonto, parantaminen

Conway, David: The Magic of HerbsCorvo, Joseph: Zone Therapy

Heiskanen Irma ja Kailo Kaarina(toim.), Ekopsykologia ja perinnetieto – Polkuja eheyteen

Morningstar, Sally: Ayurveda – terveyttä ja tasapainoa perinteisellä intialaisella menetelmällä

Nahmad, Claire: Earth Magic – a Wisewoman’s Guide to Herbal, Astrological & Other Folk Wisdom

Nielsen, Herald: Exotiska Läkeväxter och Trolldomsörter

Rautavaara, Toivo: Miten luonto parantaa

Rannisto, Tarja: Luonnon estetiikka

Smith, David: The East/West Exercise Book

Strandberg, Meta: Myrkytön puutarha

Wicca ja noituus 

Alan, Jim & Fox, Selene: Circle Magic Songs

Beth, Rae: Hedge witch – a Guide to Solitary Witchcraft

Buckland, Raymond: Buckland’s Complete Book of Witchcraft

Campanelli, Pauline: Ancient Ways – Reclaiming Pagan Traditions

Conway, D. J. : Wicca The Complete Craft

Crowley, Vivianne: A Woman’s Guide to the Earth Traditions

Crowley, Vivianne: Phoenix From the Flame – Pagan Spirituality in the Western World

Crowley, Vivianne: Principles of Paganism

Crowley, Vivianne: Principles of Wicca

Crowley, Vivianne: Wicca – the Old Religion in the New Millennium

Cuhulain, Kerr: Wiccan Warrior – Walking a Spiritual Path in a Sometimes Hostile World

Cunningham, Scott: Wicca – a Guide for the Solitary Practitioner

Cunningham, Scott: Living Wicca – a Further Guide for the Solitary Practitioner

Cunningham, Scott & Harrington, David: Spell Crafts – Creating Magical Objects

Farrar, Janet ja Stewart: Eight Sabbaths for WitchesFox, Selena: Goddess Communion – Rituals and Meditation

sGrist, Tony & Aileen: The Illustrated Guide to Witchcraft – The Secrets of Wicca and Paganism Revealed

Frost Gavin & Yvonne: A Good Witch’s Guide to Life

Galenorn, Yasmine: Trancing the Witch’s Wheel – a Guide to Magical Meditation

Gardner, Gerald: Witchcraft Today (3kpl)

Grimassi, Raven: Encyclopedia of Wicca & Witchcraft

Grimassi, Raven: Wiccan Inner Teachings of the Craft Magick

Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?

Jones, Prudence: The Path to the Centre – the Grail Initiations in Wicca

McLean, Adam: The Four Fire Festivals

Ravenwolf, Silver: To Stir a Magic Cauldron – a Witch’s Guide to Casting and Conjuring

Starhawk: Dreaming the Dark – Magic, Sex and Politics

Starhawk: The Spiral Dance (special 20th anniversary edition)

Summers, Lucy: Wicca – Heksen en witte magie (kieli: hollanti)

Sylvan, Dianne: The Circle Within – Creating a Wiccan Spiritual Tradition

Thompson, Janet: Of Witches – Celebrating the Goddess as a Solitary Pagan

Valiante, Doreen: The Rebirth of Witchcraft

Lehdet

Astro Logos

  • no 15 kesäkuu 1993: Persoonallisuuskuvia, esoteerinen eläinrata-
  • no 16 joulukuu 1993: Johdatus intialaiseen astrologiaan

Hecate’s Loom

Issue 29 Lammas 1995: Healing theatre, sacred dance, sun goddesses-

Issue 30 Samhanin 1995: On being witch, Starhawk interview,magic of tarot-

Issue 34 Samhain 1996: Healing astrology, soul masks, anima shrine Pagan Dawn- number 113 /

Samhain 1994: The underworld journey- number 114 /

Imbolc 1995: New beginnings- number 116 / Lammas: Trance dance & fetish cult- number 117 /

Samhain 1995: Inkubus sukkubus- number 118 /

Imbolc 1996: What do we mean: We’re pagan?- Number 119 /

Beltane 1996: The pagan federation’s 25’th anniversary- number 121 /

Samhain 1996: Interview with wiccan high priestess- number 122 /

Imbolc 1997: Wicca in the last forty years

Quest- no 102 june 1995: Uses of the magical diary- no 107 september 1996: The mind and magic- no 109 march 1997: Gifts of the old ones

Shaman’s drum- number 23 / spring 1991: Northwest coast medicine teachings- number 26 / winter 1991:92 Yurok female spiritual doctors- number 30 / winter 1995: Jaguar shamans and mayan spirits

Talking Stick

Issue V winter 1991: Talk of yin and yan and Hexagrams- Issue VI spring 1992: The mythology and shamanism of the Haida Indians-

Issue VII summer 1992: Sex in magic

Issue VIII autumn 1992: Tarot therapy

Issue IX winter 1992: Into the circle

Issue X spring 1993: Wiccan initiations are illegal

Issue XI summer 1993: Practical totems-

Issue XII autumn 1993: Demon lovers; Sarasvati: goddess of wisdom-

Issue XIII winter 1993: Runes of the aesir-

Issue XVI autumn 1994: The mystical pentacle-

Issue XVII winter 1994: Modern magic: human potential-

Issue XIX summer 1995: Shamen, sorcery and survival international

The Cauldron

 no 78 Halloween/Midwinter 1995: The goddess of winter-

no 79 Candlemass/Eostre 1996: The grail – esoteric core of wicca-

no 80 Beltane/Midsummer 1996: At the sign of the crossed broomsticks-

no 81 Lammas/Harvest home 1996: What is traditional craft?-

no 83 Candlemass/Eostre 1997: The faery folk in Cornwall-

no 84 Beltane/Midsummer 1997: By the dark light of Lilith’s lantern

The Dragon Chronicle

  • number 5 april 1995: Dreams and dragons-
  • number 6 summer 1995: The dragon in chinise astrology-
  • number 11 septemper 1997: Dragon legends in China and Europe

The Pagan Federation

  • Constitution Samhain 1995- Information pack-
  • Nothern tradition information pack- Witchcraft information pack

Tulikehä

1/95 Jumalattaresta jumalaksi

2/95 Lohikäärmeopas

Tulenlähde

1/97 Neutraali rakkauden kosmogonia

3/97 Sanoja rakkaudesta

Muut sekalaiset

Loimu, Kari: Yhdistystoiminnan käsikirja

Circle network news, Fall 1995, issue 57: Crones, sages and elders

Gimle number 22 december 1994: Koreansk shamanism

Ocular V: Matriarchal myth, new age or new order- The druids progress nro 12: Magical kills in druidic ritual

The witches almanac – spring 1998 to spring 1999 (the complete guide to lunar harmony)-

Vitka, nr 1 1996: Kraftens dagar – sabater och esbater

Lehto-paidat

Lehdon upeita t-paitoja ja kasseja saa taas!

Monta mallia, paljon värejä ja kokoja!

Saat valita koko valikoimasta, kun tilaat oma(t) paitasi ennakkotilauksena 15.5. mennessä

Naisten v-aukkoinen t-paita 21,-

Kuin pumpuliin kääritty: Tämän t-paidan ihanan pehmeä ja tasainen pinta myötäilee ihoa kuin silkki. Lisäksi se on erinomainen alusta todella tarkoille painatustuloksille. V-mallinen pääntie antaa oman lisäsäväyksen.

  • Silkkisen pehmeää single-jersey-materiaalia
  • Kevyt kangas: 130 g/m2
  • 50 % polyesteriä, 25 % puuvillaa, 25 % viskoosia

Koko    pituus(cm)     leveys (cm)
S      64.0           45.0
M      66.0           48.0
L      68.0           51.0
XL     70.0           54.0
XXL    72.0           57.0

 


 

Värivaihtoehdot:

  • valkoinen
  • musta
  • harmaa
  • meleerattu laivaston sininen
  •  

Tarkista värimallit täältä

Naisten premium-t-paita 20,-

Poikkeuksellisen laaja kokovalikoima takaa täydellisen istuvuuden isoille ja pienille. Lisäksi premium-t-paita tarjoaa loputtomia yhdistelymahdollisuuksia – niin muiden vaatteiden alla kuin päälläkin.

  • Suosittelemme! Huippulaatua ja parhaat tulokset kaikilla painatusmenetelmillä.
  • Tuotettu reilusti ja kestävän kehityksen mukaisesti
  • Kulutusta kestävä materiaali: 100 % puuvillaa (hiilenharmaa ja kanervansininen: 50 % puuvillaa, 50 % polyesteriä; meleerattu harmaa: 85 % puuvillaa, 15 % viskoosia; meleerattu viininpunainen ja meleerattu laivaston sininen: 65% puuvillaa, 35% polyesteriä) kangas: 150 g/m2
        Koko    Pituus cm  Leveys cm     
S       65.0 44.5
M        67.0 47.5
L        69.0 51.5
XL 71.0       55.0      
XXL 73.0 58.0
3XL 75.0 61.0

Värivaihtoehdot

  • vaaleanpunainen
  • meleerattu viininpunainen
  • kanervansininen
  • hiilenharmaa
  • harmaa-violetti
  • valkoinen
  • musta
  • punainen
  • navy
  • kelly vihreä
  • auringonkeltainen
  • harmaasävyinen
  • kuninkaansininen
  • liila

Tarkista värimallit täältä

Naisten luomu-t-paita 21,-

Perusvaatteiden supertähti: Hillitty t-paita muodostaa kapean vastakohdan ajankohtaisille väljille housuille ja leveähelmaisille hameille, näyttää sellaisenaankin hyvältä ja on kaiken lisäksi valmistettu puhtaasta luomupuuvillasta.

  • Vartalon linjoja korostava, vyötäröltä kavennettu leikkaus
  • Avara, pyöreä pääntie
  • Vähän pidempi, jotta helma pysyy varmasti housujen tai hameen alla
  • Pehmeä, miellyttävän tuntuinen kangas: 155 g / m2
  • 100 % luonnonmukaisesti viljeltyä puuvillaa
Koko  pituus (cm) leveys (cm)
S 64.5 41.0
M 66.5 44.0
L 68.5 47.0
XL 69.5 50.0
XXL 69.5 53.0

Värivaihtoehdot

  • laivasto
  • meleerattu vaaleanpunainen-creme
  • burgundinpunainen
  • valkoinen
  • musta
  • harmaasävyinen
  •  

Tarkista värimallit täältä

Miesten  v-aukkoinen t-paita 21,-

Kuin pumpuliin kääritty: Tämän t-paidan ihanan pehmeä ja tasainen pinta myötäilee ihoa kuin silkki. Lisäksi se on erinomainen alusta todella tarkoille painatustuloksille. V-mallinen pääntie antaa lisäsäväyksen.

  • Silkkisen pehmeää single-jersey-materiaalia
  • Kevyt kangas: 130 g/m2
  • 50 % polyesteriä, 25 % puuvillaa, 25 % viskoosia
Koko  pituus (cm) leveys (cm)
S 70.0 47.0
M 72.0 50.0
L 74.0 53.0
XL 76.0 56.0
XXL 78.0 59.0

Värivaihtoehdot

  • valkoinen
  • musta
  • harmaasävyinen
  • meleerattu laivastonsininen

Tarkista värimallit täältä

Miesten premium-t-paita 21,-

Poikkeuksellisen laaja kokovalikoima takaa täydellisen istuvuuden isoille ja pienille. Lisäksi premium-t-paita tarjoaa loputtomia yhdistelymahdollisuuksia – niin muiden vaatteiden alla kuin päälläkin.

  • Suosittelemme! Huippulaatua ja parhaat tulokset kaikilla painatusmenetelmillä.
  •  
  • Tuotettu reilusti ja kestävän kehityksen mukaisesti
  • Kulutusta kestävä kangas: 150 g/m2
  • materiaali: 100 % puuvillaa (hiilenharmaa: 50 % puuvillaa, 50 % polyesteriä, kanervansininen: 50 % puuvillaa, 50 % polyesteriä, meleerattu harmaa: 85 % puuvillaa, 15 % viskoosia)
Koko  pituus (cm) leveys (cm)
S 71.0 45.5
M 73.5 51.0
L 76.0 56.0
XL 78.5 61.0
XXL 81.0 66.0
3XL 83.5 71.0
4XL 86.0 76.0
5XL 88.5 81.0

Värivaihtoehdot

  • pestyn burgundin värinen
  • meleerattu viininpunainen
  • kanervansininen
  • hiilenharmaa
  • harmaanvihreä
  • khaki
  • valkoinen
  • musta
  • punainen
  • navy
  • tyylikäs ruskea
  • kelly vihreä
  • auringonkeltainen
  • harmaasävyinen

Tarkista värimallit täältä

Miesten luomu-t-paita 24,-

Hyvä sinulle ja hyvä ympäristölle: tämä luonnonmukaisesti viljellystä puuvillasta valmistettu t-paita on tuotettu ainoastaan uusiutuvaa energiaa käyttäen Continental Clothingin ”Earthpositive mallistoa” varten.

  • Klassinen leikkaus ja pyöreaä kaula-aukko
  • Kulutusta kestävä kangas: 155 g / m2
  • Materiaali: 100 % puuvillaa luonnonmukaisesta viljelystä
Koko  pituus (cm) leveys (cm)
M 72.0 53.0
L 74.0 56.0
XL 76.0 60.0
XXL 78.0 64.0

Värivaihtoehdot

  • valkoinen
  • musta
  • suonvihreä
  • harmaasävyinen
  • puuhiili
  • laivasto
  • fasaaninsininen
  • tummanpunainen

Tarkista värimallit täältä

Vapaaehtoinen selkäpainatus

Saat halutessasi minkä tahansa paidan selkään Lehdon värikkään logon. Huomioi, että selkäpainatus nostaa paidan hintaa 6 eurolla.

Luomu-kangaskassi 15,-

Käytännöllinen kangaskassi kestävästä kankaasta. Kassissa on noin 30cm pitkät kantohihnat joiden avulla sitä voi roikottaa olalla. Kassi kuuluu Continental Clothingin “Earthpositive” -mallistoon. Se on valmistettu uusiutuvaa tuuli- ja aurinkoenergiaa käyttämällä. Näin tuotannosta aiheutuvia C02-emissioita pystyttiin vähentämään jopa 90% tavanomaisiin tuotantomenetelmiin verrattuna. Sivusaumaan on ommeltu Earthpositiv-merkki. Luonnonmukaisesti viljeltyä puuvillaa. Kankaan tiheys: 170g/m². 100% puuvillaa. Koko (k x l): 40 cm x 36 cm

Värivaihtoehdot

  • valkoinen
  • musta
  •  

Kangaskassi 15,-

Huomasitko jälleen kerran vasta kassalla, ettet saa kaikkea kulkemaan kainalossa? Etkä voisi kuvitellakaan ostavasi luontoa saastuttavia muovikasseja? Vastaus on kätesi ulottuvilla: Kangaskassit ovat kestäviä ja niitä voi käyttää uudelleen. Ne ovat ympäristöystävällisiä, ja niistä voi päivittäisessä käytössä tulla lempivaatekappaleesi! 100% puuvillaa. Koko (k x l): 40 cm x 38 cm, kantohihnojen korkeus 30 cm.

Värivaihtoehdot

  • luonto
  • kelly vihreä
  • vaaleansininen
  • burgundinpunainen
  • valkoinen
  • musta
  • punainen
  • kuninkaallinen
  • liila
  • grafiitinharmaa

Tarkista värimallit täältä

Tilaa omasi heti!

Tilaukset sähköpostitse osoitteella lehto (at) lehto-ry.org
Huom! Hintoihin lisätään postikulut.

Luonnonuskonnot

Luonnonuskonnot ovat elämää juhlistavia, omaan kokemukseen perustuvia uskontoja ja elämäntapoja. Suurimpana yhteisenä tekijänä eri luonnonuskonnoilla on kunnioitus luontoa ja sen kiertokulkua kohtaan.

Luonnonuskonnoissa ihminen nähdään osana tätä loppumatonta kiertokulkua; ei erillisenä, ylempänä tai alempana. Luonnonuskonnoille on ominaista pyrkimys tasapainoon. Luonnonuskonnoiksi voidaan luokitella esimerkiksi asatru, wicca, suomenusko, druidismi ja shamanismi, sekä lukuisat kansanuskonnot eri puolilla maailmaa.

Jumaluuskäsitys vaihtelee voimakkaasti perinteestä toiseen, yleisimpänä kuitenkin lienee panteismi, koko universumin pitäminen pyhänä. Toisena vallitsevana näkökulmana on animismi, usko siihen, että kaikella (myös kivet ja puut) on oma sielunsa. Ja kolmantena polyteismi, usko siihen, että jumaluudella on useat eri kasvot tai että on useita eri jumaluuksia, jotka edustavat luonnon ja elämän eri puolia, yhtälailla feminiinisiä kuin maskuliinisiakin. Näkökulmia on yhtä monta kuin luonnonuskontojen harjoittajiakin. Suurin osa luonnonuskonnoista pohjautuu vaanhoihin, esikristillisiin uskontoihin kansanperinteen ja/tai rekonstruktion kautta.

Lehdon jäsenistössä on eri luonnonuskontojen edustajia ja myös henkilöitä, jotka eivät määrittele itseään luonnonuskoviksi vaan ovat vain näistä uskonnoista tai yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita. Kaikki luonnonuskovat jäsenemme eivät edusta tiettyä uskontoa tai suuntausta, vaan mieltävät itsensä luontomystikoiksi tai luontohenkisyydestä kiinnostuneiksi.

Syventävää tietoa luonnonuskonnoista

Etiikka luonnonuskonnoissa

Luonnonuskonnot Suomessa

Linkkejä

Suomalaisen samanismin keskus

Shamaaniseura

Pakanaverkko

Taivaannaula

Thuleian Tupa

The Pagan Federation

Reclaiming

Witches’ Voice

Haastatteluita

Pakanatutkijana Briteissä

Kirjallisuutta

Hutton, Ronald: The Triumph of the Moon (tutustu myös kirjailijan muihin teoksiin)

Adler, Margot: Drawing Down the Moon: Witches, Druids, Goddess Worshippers and Other Pagans in America Today (melko vanha yleiskuvaus uuspakanuuden kehittymisestä ja kirjosta 1900-luvulla)

Harvey, Graham: Listening People, Speaking Earth (uudempi yleiskuvaus)

Lisätietoja:  tiedotus@lehto-ry.org

Feri

Ferin historia voidaan nähdä monella tavalla. Tradition isänä pidetty, sokea runoilija ja shamaani Victor Anderson (1917-2001) oli vakuuttunut siitä, että feri on ikivanha, kivikaudelta asti meidän päiviimme selvinnyt spirituaalis-maaginen traditio, jota ovat harrastaneet pienet ihmiset eri puolilla maailmaa Australiasta, Britanniasta, Skotlannista ja Afrikasta. Suomalaisena on erityisen ilahduttavaa huomata, että Cora Andersonin kirjassa Fifty years in the Feri Tradition mainitaan myös Suomen laajat metsät ja vanha ikivanha uskonto, jota täällä harjoitetaan.

Victor näki että feri oli uskontona nimenomaan vanhaa, primitiivistä ja alkuvoimaista, lähempänä voodoota kuin länsimaista magiaperinnettä, eikä Victor siksi tehnyt eroa ferin ja ihmisten varhaisiin uskonnonmuotoihin kuuluneen magian harjoittamisen välillä.

Feri on Victorin sanoin – ihmisrodun uskonto – ja tästä lausumasta kuultaa läpi Victorin erilaisuuden tunne. Victor näet ajatteli, että pienet haltija*-ihmiset ovat olleet niitä, jotka ovat tunteneet magian salaisuudet. Olivatko nämä eteerisiä, maagisia olentoja, jotka läpäisivät ajan ja tilan vai todellisia pieniä ihmisiä, kuten piktejä tai aboriginaaleja? Ehkä toinen vaihtoehdoista on oikeampi, ehkä molemmissa on jotain totta. Tässä kohdin alkaa runous ja paljastuu feriin liittyvä paradoksaalisuus. Paradoksissa piilee ajatus, lupaus siitä, että feri-tradition kautta ihmisistä voi tulla lähes haltijoita, magian salaisuuksien etsijöitä, mysteerien avainten kantajia ja maailmojen välillä kulkevia shamaaneja. Feri tukeutuu yhteyteen henkimaailman kanssa, mikä tekee siitä niin vapaan.

Saatuaan ensin lapsena New Mexicossa ohjausta magiassa, Victor Anderson kuului 1930-luvulla Oregonissa Harpy-coveniin. Victorin vaimon Coran oli perehdyttänyt ozarkien kansanmagiaan ja parantamiseen tämän isoisä ja isoisän opetuksien omaksumisessa auttoivat Coran omat yliluonnolliset kyvyt, hänen yhteytensä haltijoihin (Faery-folk) sekä hänen intuitiivinen neroutensa keittiönoituuden alalla. Victor piti itseään muun muassa Kahuna-shamaanina ja voodoo-pappina. Shamaani-termi Victoria ehkä parhaiten kuvasikin, sillä hänellä oli käsittämätön kyky nähdä ihmisten sieluun ja kertoa paikkansa pitävästi, mitä hän näki siellä.

Tämän vuoksi on vaikeaa määritellä ferin olemusta, sillä Victor opetti kullekin oppilaalle, sitä mitä hän ajatteli tämän tarvitsevan eniten, jolloin jokainen oppilas sai yksilölllistä, juuri hänelle räätälöityä opetusta. Victor itse luonnehti tätä opetustyyliä tavaksi pitää traditio autenttisena ja juuri tästä syystä feri-traditiolla ei ole olemassa mitään fundamentalistista ydintä, vaan voidaan ennemminkin puhua tämän hetkisestä feristä (Feri current). Traditio kehittyy ja muuttuu yhä jatkuvasti sen edustajien kasvaessa, kehittyessä ja muuttuessa.

Jotkut pitävät Victoria tradition perustajana, mutta Victor itse ei olisi antanut määritellä itseään siten. Ennemmin hän kutsui itsään traditionsa Grandmasteriksi. Oltiinpa tradition alkuperästä ja Victorin osuudesta siihen mitä mieltä tahansa, Victor on kuitenkin feri-tradition alkuperäinen ääni ja hän on initioinut traditioonsa muutamia tämän hetken tunnetuimpia pakanavaikuttajia, mm. Starhawkin. Kaikkien feri-initioitujen juuret voidaan jäljittää lopulta takaisin Victoriin.

F(a)eri(e), nimen kirjoitusasu

Koska feri oli pitkään puhtaasti suullinen traditio varioi feri-sanan kirjoittaminen paljon ja kaikki kirjoitusasut hyväksytään. Joskus 1990-luvulla, Victor alkoi käyttää kirjoitusasua feri helpottaakseen tradition erottumista muista samankaltaisista traditioista ja ryhmistä kuten Faery Wiccasta ja Faery Traditiosta, joka perustuu R. J. Stewartin kirjoituksiin. Vaikka feri-traditio sekoitetaankin toisinaan Radical Faeriesiin ei feri-tradiota voida pitää mitenkään erityisen homoseksuaalisuuteen painottuneena traditiona. On kuitenkin totta, että feri-traditiossa kunnioitetaan kaikkia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuolia.

Ferin 1990-luvulla vakiintunut kirjoitusasua voidaan runnollisesti, vaikkakaan ei ehkä etymologisesti, jäljittää sellaisiin sanoihin kuin ferocious(raivokas) ja feral(villi). Nämä mielleyhtymät kiinnittävät huomion ferin alkukantaisuuteen ja villiin luonteeseen. Toinen miellyhtymä, joka feri-kirjoitusasuun voidaan liittää on ferissä keskeinen meditatiivinen työväline, Iron pentacle (Rautapentaakkeli), joka muistuttaa raudasta, joka on välttämätön verenkierrossamme ja harjoittamassamme magiassa. Rautaa merkitään toisinaan kirjaimilla Fe ja runollisesti voidaan ajatella, että ferin kirjoitusasu tuo esille tämän yhteyden.

Faery (miten se sitten kirjoitetaankaan) liitettiin traditioon puoli vahingossa, Victor ja Cora Andersonin ohella ehkä voimakkaimmin traditioon vaikuttaneen, Gwydion Pendderwenin kirjoitusten ja työn kautta. Gwydion työskenteli Victorin kanssa 1950 ja 1960 luvuilla ja häntä voidaan pitää yhtenä traditioon voimakkaimmin vaikuttaneena henkilönä, Victorin ja Coran ohella. Gwydion painotti työskentelyssää kelttiläistä perinnettä ja erityisesti Faery lorea, irlantilaista ja walesilaista haltijaperinnettä. Irlannissa magian ja pakanallisten rituaalien harjoittajia kutsuttiin Fairy Doctors (haltijatohtori) -nimikkeellä, joka on verrattavissa termiin Witch Doctor (noitatohtori). Haltijatohtorit työskentelivät paikallisten haltijoiden kanssa ja toisinaan uskoivat itsekin olevansa haltijoita. Tämän Faery Doctor -termin vuoksi Faery-nimitys liitettiin traditioon, vaikka aiemmin traditiota kutsuttiin Vicia-nimellä, kuten Cora Anderson kirjassaan Fifty Years in the Feri Tradition kertoo. Victor ja Cora kuitenkin puhuivat feristä useimmiten vain käyttäen termiä Craft – taito.

Feri-tradition eri suuntaukset

Ferissä on useita erilaisia suuntauksia, jota kuten jo mainittu, voidaan lähes aina jäljittää Victoriin. Gwydionin työtä voidaan pitää shamanistisena ja bardin taitoja painottavana ja hänen suuntauksensa tuli tunnetuksi watchmaker-nimellä.

Alison Harlow (1934-2004) perusti ferin suuntauksen jota kutsutaan vanthi-nimellä. Vanthissa yhdistyvät feri ja elementit gardenerialaisesta wiccasta ja toisin kuin useammat muut traditiot haarat, vanthilaiset pitävät itseään wiccoina. He allekirjoittavat Kolminkertaisuuden lain, eivätkä välttämättä työskentele samojen jumaluuksien kanssa kuin muut ferit.

Vanthista haarautuu firedrake-feri, jonka perustaja on Alison Harlowin initioima feri-papitar J’té Argent. Firedrakessa yhdistyvät Alisonin ja J’tén 1993 vuodesta jatkuneen yhteistyön tuloksena syntyneet näkemykset traditiosta. J’té on lisännyt omaan suuntaukseensa joitain piirteitä muista ferin suuntauksista. Myös firedrakeen kuuluvat pitävät itseään jossain määrin wiccoina.

Starhawk perusti Compost-nimellä kulkeneen covenin 1970-luvulla. Tästä covenista kehittyi reclaiming, josta on tullut kokonaan oma traditionsa jossa yhdistyy henkisyys ja politiikka. Suuri osa reclaimingin ydinmateriaalista tulee kuitenkin suoraan feristä ja osa reclaimingin papittarista on initioitu myös Feri-traditioon.

Steve Hewell, Eldri Littlewolf ja Gabriel Carillo perustivat niin ikään 1970-luvulla covenin Silver Wheel, jossa Victorin opetuksia kehitettiin edelleen erilaisiksi harjoituksiksi ja työvälineiksi. Myöhemmin covenin nimeksi tuli Korythalia ja lopulta Bloodrose, joka oli aiempaa avoimempi opetus-coven. Sen käytännöt ja rituaalit ovat nykyään laajalti levinneitä feri-tradition piirissä.

Kun Bloodrose hajosi 1980-luvulla useat sen entiset jäsenet liittyivät yhteen ja perustivat Sacred Wheelin, löyhän yhteisön, jossa oli feri-opettajia ja -oppilaita joiden toiveena oli rakentaa San Fransiskon Bay-alueelle laajempi feri-yhteisö. Vaikka Sacred Wheel hajosi, monet tämän ryhmän initioimista fereistä opettavat sen piiristä syntynyttä suuntausta, joka kulkee bloodrose-nimellä.

Mandrola Coven perustettiin Andersonin initioimien ferien voimin ja perustuu Andersonien opetuksiin 1980 ja 1990 -luvuilta. Tätä ferin haaraa kutsutaan vicia-nimellä. Viciassa käytännöt ja rituaalit ovat enemmän improvisoituja ja vähemmän suunniteltuja kuin muissa ferin suuntauksisa. Vicia myös initioi jäsenensä ensin ja kouluttaa heidät vasta sen jälkeen, toisin kuin useissa muissa Ferin haaroissa, joissa järjestys on yleensä juuri päinvastainen.

Anaar, työskenteli suoraan Victor ja Cora Andersonin kanssa ja on feri-tradition tämän hetkinen Grandmaster. Cora Anderson vihki Anaarin tähän tehtävään Victorin kuoltua vuonna 2003. Grandmasterin kunnianimeä ei kuitenkaan tunnusteta kaikkialla tradition piirissä ja niille, jotka sen tunnustavat Grandmasterin rooli ei edusta hierarkiaa, eikä sisällä sosiaalista tai metafyysistä voimaa. Anaar keskittyy työssään luoviin taiteisiin porttina feriin ja opettaa yksityisesti San Fransiscossa.

Feri- ja reclaiming papitar T. Thorn Coyle perusti ferin suuntauksen, jota kutsutaan nimellä morningstar. Thorn Coyle on runoilija, kirjailija, tanssija ja laulaja. Hän on kirjoittanut kirjan Evolutionary Witchcraft. Hänen traditionsa painottaa käytäntöjä ja pohjautuu kiinteästi Andersonien opetukseen, sillä hän on työskennellyt suoraan Victorin kanssa. Thorn on opiskellut myös bloodrose-feriä ja hänen työssään on bloodrosen lisäksi vaikutteita reclaimingin feri-käytännöistä, seremoniallisesta magiasta, sufilaisuudesta ja Gurdjieffin opetuksista.

Blackheart-ferin juuret ovat Andersonien opetuksessa, mutta myös third roadissa. Blackheart ferin perustaja on Karina, joka opettaa pääasiassa New Englandissa, mutta antaa myös etäopetusta.

Storm Faerywolf on taiteilija, runoilija, kirjailija ja opettaja, joka alunperin initioitiin ferin bloodrose-haaraan. Hän on opiskellut myös tradition muita muotoja ja hän yhdistää niiden elementtejä omassa ferin haarassa, bluerose. Siinä Storm keskittyy ferin ydinharjoituksiin, transsiin, taiteelliseen ilmaisuun, possessioon, eroottiseen mystiikkaan ja queer-henkeen. Storm on Witch Eye: A Journal of Feri Uprising -lehden toimittaja ja kirjan The Stars Within the Earth tekijä.

Tässä on lyhyt yhteenveto tämän hetken näkyvimmistä ferin suuntauksista. Yllämainitun listan lisäksi on olemassa useita muitakin suuntauksia, joita löytyy sekä tradition piiristä, että siitä edelleen haarautuneista suuntauksista, kuten 3th Road. Jokaisella suuntauksella on oma uniikki ja rikas historiansa. Koska feri on alun perin suullinen perinne, on siinä edelleen paljon yksinään työskenteleviä solitaareja. Tämä vaikeuttaa tradition historian täydellistä hahmottamista, joten ferin historia, kuten lähes kaikki muukin Ferissä, on prosessi ja muuttuu aika ajoin kun uutta tietoa tulee päivänvaloon.

Mitä feri-traditio on?

Ronald Hutton kirjoittaa 1999 ilmestyneessä teoksessaan Triumph of the Moon: A History of Modern Pagan Witchcraft, että yksi niistä traditioista, joiden pohjalta nykyinen uuspakanuus ponnistaa on kotikutoinen amerikkalainen feri-traditio. Victor ja Cora Andersonin yli viisikymmentä vuotta sitten perustamalla feri-traditiolla on juurensa nimenomaan Amerikassa, vaikkakin se on saanut vaikutteita myös brittiläisestä traditionaalisesta wiccasta. Onkin mielenkiintoista, että useasti etenkin tieteen piirissä wiccasta kirjoitettaessa lähteenä käytetään reclaiming-papitar Starhawkin the Spiral Dance -kirjaa, joka Starhawkin esikoisteoksena edustaa vielä melko puhtaasti feriä. Spiral Dancessa on selvästi näkyvillä Ferin toisinaan lähes monoteistiseksi luonnehdittu Jumalatar-käsitys ja keskeiset ferin konseptit, kuten kolme sielua.

Feri ei siis ole wiccaa, vaikkakin feri-tradition edustama noituus tunnustaa wiccan lailla jumalien ja luonnon yhteyden. Wiccan vuodenaikaisjuhlien sijaan, painopiste ferissä on sen harjoittajien sielussa sekä ajan mittaan tapahtuvassa kasvussa omaan voimaan.

Ferissä nivoutuvat yhteen sen syntyajan noituustraditiot, Victorin välittämä ainutlaatuinen tieto, seremoniamagian kurinalainen harjoittelu sekä vaikutteet maagisista ja henkisistä traditioista eri puolilta maailmaa. Kun lisätään vielä ripaus runoutta ja hämmennetään, lopputuloksena on feri-traditio.

Wiccojen lailla myös ferit kunnioittavat elementtejä pyhinä ja tunnustavat immanenssin jumaluuden, joka virtaa kaikkialla maassa, tähdissä, kasveissa ja meissä ihmisissä. Feri-traditio on kuitenkin itsenäinen voimakas yhdistelmä ainoastaan sille ominaisia konsepteja ja työkaluja. Victorin traditiosta löytyy opetuksia, joita ei ole missään muissa noituuden traditioissa: Rauta- ja Helmipentaakkelit, sielujen yhdistäminen, Viattomuuden Mustan Sydämen etsiminen, sininen feri-tuli, Soturin Etiikka ja Ferille tyypillinen tulkinta sisäisestä tiedosta – tiedosta – jota ei tule etsiä ihmisen ulkopuolelta, koska polariteetit ja tasapaino ovat olemassa jokaisen sisimmässä.

Traditio pulppuaa useasta lähteestä, joissa yhdistyvät itsetutkiskelu ja syvä yhteys kaikkeen olemassa olevaan.

Feri on ennen kaikkea ekstaattinen traditio, jossa yksilö saavuttaa suoran yhteyden jumaliin, luontoon ja itseensä. Yhteys saa veren kuohumaan, kirkastaa mielen ja avaa sydämen kuulemaan maailmankaikkeuden äänen. Se on traditio, jossa keskeisellä sijalla ovat kehittyminen ja ihmissielun kolmen kerroksen yhtenäistäminen.

Ferin työkalut auttavat laajentamaan ihmisyyttä, jotta olisi mahdollista tavoittaa jotain olennaista jumaluudesta. Polku ei ole uskalikkoja vaan rohkeita varten. Se on runoilijoiden, sotureiden ja parantajien polku, polku joka muuttaa koko elämän ja vie omaan voimaan.

Victor ja Cora Anderson opettivat, että ihminen voi olla suorassa yhteydessä luontoon ja että Jumalat voivat puhua kauttamme. Ferit ovat ihmisiä ja haltijoita, Tähti Jumalattaren rakastettuja, Hänen, jota Victor ja Cora kutsuivat Äiti Jumalaksi (God Herself). Jokainen ihminen on osallisena Tähti Jumalattaren immanenssista rakkaudesta ja myös hänen transsendentaalisesta potentiaalistaan. Jumalatar virtaa veressämme ja jokaisessa luovuuden teossa on kipinä hänen rakkauttaan ja pyhää elämän voimaansa.

Feri on luonteeltaan poikkeavaa. Feriin liittyy kuilun partaalla oleminen ja eri ulottuvuuksien välillä vaeltaminen, sukupuolettomuus ja se, että jokaisessa on itsessään mahdollisuudet kaikkeen – jokainen voi olla sekä haltija että ihminen, mies ja nainen, hauras sielu ja silti yksilö, jossa on havaittavissa jumalallisen läsnäolo. Tarkastellessaan omaa moninaisuuttaan tavoittaa ennen pitkää kokonaisuuden.

Feri on runoilijoiden ja runouden uskonto. Kaikkiin luoviin tekoihin liittyy iloa ja spontaaniutta. Ihmisen luovuus on niin ikään heijastusta Tähti Jumalattaren luovasta voimasta, Äidistä josta me kaikki olemme lähtöisin. Feri-myytti kertoo meille tarinan Tähti Jumalattaresta, joka tavoittaa oman heijastuksensa avaruudessa kaareutuvan mustan peilin pinnasta. Kuin vastauksena kauneuteen, jota kuvajainen heijastaa, Tähti Jumalatar rakastelee itseään ja tästä nautinnosta syntyivät Jumalat. Jumalten nautinnosta syntyy maailma. Feri-työ auttaa ihmistä tavoittamaan oman kuvajaisensa, rakastumaan siihen, kiertymään korkealle, jotta tavoittaisi todellisen elämän, kimaltamaan tähtien valossa juurtuneena syvälle maahan.

Feri-traditiossa sen harjoittajat ovat tasa-arvoisia jumalten edessä. Auktoriteetit tavoitetaan ajan kuluessa ja ne tulevat yksilön sisältä, eikä niitä saavuta ilman työtä. Harjoituksen määrä, kokemus ja kunkin papin tai papittaren yksilöllinen tyyli tietysti aikaansaavat joitain eroavaisuuksia. Myös feri-opiskelijoiden henkilökohtainen sitoutuneisuus työhön vaihtelee. Siitä huolimatta, kaikkia feri-oppilaita kohdellaan kunnioittavasti ja he eivät ole keskenään hierarkkisessa asemassa. Oppilaalla on ferissä oppimisestaan suurin vastuu, sillä yhdelläkään opettajalla ei ole oppilasta parempaa yhteyttä Jumaliin, Vartijoihin tai magiaan.

Lyhyt yhteenveto traditiolle ominaisista piirteistä

  • Ferit eivät allekirjoita wiccan redeä, vaan painottavat yksilön vastuuta tekojensa seurauksista. Eräänlaisina eettisinä ohjenuorina voidaan kuitenkin pitää lauseita “Do not coddle (or punish) weakness.” ja “Do not submit your own Life force to anyone or anything.”
  • Ferin ydintä ei voida löytää yhteisesti jaetuista rituaalikäytännöistä, vaan samankaltaisesta asennoitumisesta magiaan ja taitoon (Craft).
  • Seksuaalisesti monimuotoiset Jumaluudet ovat vastakohtana jumalallisen käsittämiselle polariteettien, maskullinisuuden ja feminiinisyyden kautta.
  • Feri painottaa spirituaalis-seksuaalista ekstaasia, joka johtaa henkilökohtaiseen kehittymiseen, maskuliinis-feminiinisen, hedelmällisyyteen ja paranemiseen tähtäävän seksuaalisen polariteetin sijaan.
  • Maagisessa työskentelyssä käytetty energia pyritään palauttamaan harjoittajalle ennemmin kuin maadoittamaan se.
  • Feri on suullinen traditio eikä sillä ole olemassa kirjallista ydintä, jota pidettäisiin tradition Book of Shadow:na. Jokainen harjoittaja lisää omaa materiaaliaan oppimaansa, joten jokaisen opettajan opetuksesta versoaa yhä uusia suuntauksia.
  • Ferissä on yksi initiaatio kahden tai kolmen asteen järjestelmän sijaan. Myös tässä tradition käytännöt varioivat, joidenkin opettajien käyttäessä voimaannuttamis (empowerment)- tai nopeuttamisseremonioita koulutuksen alussa.
  • Myös initiaatioon vaadittava opiskelu aika vaihtelee. Siinä missä jotkut initioivat uudet Feri opiskelijat ensin ja opettavat heitä vasta sitten, vaativat toiset Ferin suuntaukset vuosien harjoittelua ennen initiaatiota.
  • Myös ferin initiaatio varioi ja yhteisenä piirteenä voidaan pitää ainoastaan tiettyä perinnettä, joka siirretään initiaatiossa. Initiaatio onkin useimmiten räätälöity sopivaksi initioitavalle.

Linkkejä

Feri Traditio Community

WitchWorlds: Feri Tradition

Wikipedia: Feri Tradition

Kirjallisuutta

Storm Faerywolf: The Stars within the Earth

Anaar: The White Wand

Victor Anderson: Etheric Anatomy

Victor Anderson: Lilith’s Garden (runoja)

Victor Anderson: Thorns of the Bloodrose (runoja)

Starhawk: The Spiral Dance

Teksti: Mari Tornio

Artikkeli on käännetty hyvin vapaasti seuraavista lähteistä:

http://www.feritradition.com

Storm Faerywolf, 2007. A History of F(a)eri(e) tradition

Veedub (Valerie Walker), 2002/2006. Feri FAQs

Thorn, T. Coyle, 2004. Evolutionary Witchcraft

Cora Anderson, 2004. Fifty years in the Feri tradition


* Käytän Faery-sanan tilalla suomalaista sanaa haltija, koska se vastaa lähinnä kelttiläistä sanaa fairy, jonka synonyymina feri-traditiossa käytetään sanaa faery. Fairy suomennetaan yleensä keijukaiseksi tai haltijaksi, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös metsän-, vuoren-, veden- tai kodinhaltijaa, tonttua, menninkäistä, peikkoa, maahista, demonia tai joskus jopa jättiläistä (Hjelt 1995, s.134)

Asatru

Mitä ásatrú on?

Asatrun harjoittajat uskovat että ihminen polveutuu Aasoista ja Vaaneista ja on näin ollen velvollinen kunnioittamaan heitä esi-isinään. Jumalsuhde on kaksipuolinen ja tasa-arvoinen. Jumalille annetaan lahjoja, ja hekin antavat lahjojaan asatrun harjoittajille. Lahjojen vaihtaminen onkin ollut muinaisessa kulttuurissa tärkeä piirre.

Termi “Ásatrú” tarkoittaa jumaliin uskomista.

Asatrun harjoittaminen

Asatrun harjoittajien rituaaleissa jumalat nähdään ystävinä, ei palvonnan kohteena. Kuoltuaan asatrun harjoittajat uskovat pääsevänsä johonkin heidän elämänsä mukaan määräytyvään paikkaan. Tämä riippuu (amerikkalaisen uskontokunnan mukaan) yhdeksästä hyveestä. Meillä pohjoisessa nämä hyveet tuntuvat enemmän itsestäänselvyyksiltä eikä niitä ole usein koettu tarpeelliseksi erikseen kirjata ylös- ja sitä paitsi etiikka ja moraali on aina yksityishenkilön pohdiskelun lopputulos. Yleisesti voitaisiin sanoa että asatrut arvostavat esimerkiksi rehellisyyttä, rohkeutta ja vieraanvaraisuutta.

Asatru on värikäs uskonto, missä kokoontumiset ja juhlat ovat tärkeä osa kanssakäymistä. Usein asatrun pariin tuleva on tuntenut vahvaa vetoa uskoa kohtaan ja leikkimielisesti onkin sanottu että jumalat kutsuvat pariinsa ne keiden on tarkoitus tulla. Tämän periaatteen mukaisesti mielestäni kenelläkään asatrulla ei ole siis oikeutta syrjiä muita uskonnon harjoittajia riippumatta siitä millaisesta kansallisuudesta tai taustasta he ovat lähtöisin. Uskontoon ei myöskään kuulu käännyttäminen, pakottaminen tai muunkaanlainen painostus.

Miehet ja naiset ovat uskonnon parissa tasa-arvoisia. Julkisissa rituaaleissa paikalla toimii usein alueen godi (“pappi”) tai gydia (“papitar”) jonka tehtävä on antaa rituaalille selkäranka ja selkeä suunta. Asatrun harjoittaja ei silti tarvitse “välittäjää” itsensä ja jumaluuksien välille ja monet harjoittavat uskontoaan yksin, eivätkä välttämättä koskaan kohtaa muita asatruja.

Suuri osa entisaikojen uskoa on ollut paitsi jumalten, myös haltijoitten ja paikanhenkien kunnioittamista. Kristinuskon saapuessa Skandinaviaan oli huomattavasti helpompi taivuttaa ihmiset pois jumalten kuin haltijoitten kunnioittamisesta, ja salassa talon haltijalle uhratiin hyvin pitkään ja ihmiset kieltäytyivät tuhoamasta paikkoja missä haltijan uskottiin asuvan.

Asatrun arvot

Asatru korostaa hyveitä ihmisen elämässä, kuten rohkeutta, totuudenmukaisuutta, kunniaa, uskollisuutta, itsekuria, vieraanvaraisuutta, omavaraisuutta, yritteliäisyyttä ja sisua. Perhe on asatrussa tärkeässä asemassa, samoin esivanhempien kunnioitus. Yhteys jumaliin on mahdollista saavuttaa noudattamalla hyveitä ja kunnioittamalla luontoa.

Asatru ei edellytä seuraajiltaan minkäänlaista erikoisruokavaliota. Entisaikaan hevosenlihan syöminen oli pakanan merkki, mutta nykymaailmassa harvemmat kokevat tarvetta tällaiseen. Asatrujen parissa on niin kasvis- kuin lihansyöjiäkin. Myöskään rajoitteita tai vaatimuksia alkoholinkäytön suhteen ei ole.

Asatrun jumalkäsitykset

Asatrun harjoittajat palvovat kahta jumalaryhmää, Aasoja (æsir, ásynjur) ja Vaaneja (vanir). Karkeasti sanottuna voisi kuvailla Aasojen olevan soturijumalten sukua, kun taas Vaanit ovat luonnon ja hedelmällisyyden jumalia ja jumalattaria. Snorri Sturlusonin Edda kuvailee miten nämä kaksi jumalryhmää sotivat toisiaan vastaan kunnes huomaavat että ovat jokseenkin tasaväkisiä ja vaihtavat panttivankeja tehden rauhan. Näin osa Vaanien suvusta päätyy asumaan Aasojen luokse, ja toisinpäin. Tarina kuvaa vanhojen Vaani-jumaluuksien osittaista korvaamista uusilla, Aasoilla. Kohdassa Vaanit ja Aasat esitellään joitakin näistä jumaluuksista tarkemmin.

Uskonnossa Jumalat ja Jumalattaret ovat yhtä tärkeitä mutta usein uskonnon harjoittaja tuntee sympatiaa yhtä tai useampaa jumaluutta kohtaan ja antaa tälle erityishuomiota. Vaikka Odin mielletään jumalten johtajaksi tai heistä korkeimmaksi, tarinoissa hän joutuu usein taipumaan jumalattarien tahtoon. Myös vuodenaikojen vaihtelut vaikuttavat, koska jotkut jumaluudet mielletään läsnäoleviksi enemmän keskikesällä kuin talvella. Asatrun harjoittamisesta on vaikea vetää mitään kovinkaan selkeitä esimerkkejä – tietyt perushyveet ovat usein arvossaan, kuten pelottomuus ja vieraanvaraisuus mutta kuten useimmissa polyteistissa uskoissa, harjoittajien joukko on kirjava ja monimuotoinen.

Asatru on itsenäinen uskonto. Sillä ei ole sidoksia yhteenkään juutalaiskristilliseen uskontoon, eikä “new-age”-liikkeisiin. Se ei ole myöskään samankaltaista kuin wicca. Asatrusta kiinnostuneen henkilön voi olla hyödyllistä tutkia myös Suomenuskoa sekä saamelaisten uskomuksia, sillä näissä on paljon samankaltaisuuksia.

Vaanit

Vaaneista tärkeimpiin lukeutuvat kaksoissisarukset (jotka ovat myös rakastavaiset) Freyr ja Freyja. Nämä kaksi sanaa tarkoittavat valtaista ja valtiatarta, mutta jumaluuksilla on monia nimiä. Vaanit ovat rauhan ja mielihyvän jumaluuksia, mutta tarvittaessa myös hurjia taistelijoita. Vaaneille tyypillistä on läheisyys haltijoihin ja maan henkiin, luontoyhteydet sekä elämän kiertokulku syntymästä kuolemaan.

Freyja

Freyjan nimiin kuuluu mm. Sýr (“emakko”) sekä Valfreyja, “(taistelussa) kaatuneiden valtiatar”. On virheellistä olettaa Freyjan olevan pelkkä rakkauden tai hedelmällisyyden jumaluus. Hän on myös mahtava soturitar sekä väkevä noita joka opettaa Aasoille Seidr-noituuden taidon. Joka taistelussa kaatuneista Freyja valitsee puolet, ja hän saa valita sankarinsa jopa ennen Odinnia. Freyjan kasvot ovat siis paitsi säkenöivän rakkauden ja elämän kuvastin, myös kuoleman hiljainen naamio.

On epäselvää mitkä kaikki vanhoissa teksteissä vilisevät jumalattarien nimet ovat Freyjan pseudonyymejä, sillä kirkko paheksui Freyjan kulttia niin paljon että vain hyvin vähän tietoa tästä pohjoisen suuresta jumalattaresta on kestänyt ajan ja sensuurin hampaita. Pienenä muistona on säilynyt sydän-symboli, joka pelastui todennäköisesti sen uudelleenassosioimisen takia – nykyään sydän mielletään romanttiseksi symboliksi, mutta alunperin symboli kuvasi naisen pakaroita ja häpyä. Freyja onkin rakkaussuhteissaan itsenäinen, ja valitsee suosikkinsa ja rakastajansa häpeilemättä.

Freyjan tunnusmerkkeihin kuuluu hänen suuri kauneutensa, ja Brisingamen, tulinen kaulanauha. Useissa vanhoissa patsaissa tärkeät hedelmällisyysjumalattaret on kuvattu kaulanauhan kanssa, Freyja ei siis ole tässä poikkeus. Hän ajaa kissojen vetämillä vaunuilla, ja omistaa ihmeellisen haukansulkaviitan jonka avulla voi muuttaa muotoaan. Toisinaan hän ratsastaa taisteluun taisteluvillisiallaan, Hildisvínillä. Villisika onkin tärkeä Vaani-symboli joka kuvastaa soturin urheutta. Emakko taas on hedelmällisyyssymboli. Freyjan aviomies on mystinen samoilija, Óðr joka on todennäköisesti yksi Odinin monista nimistä.

Freyr

Jalo Freyr on urhea soturi, joka hallitsee haltijoitten maata Alfheimria jonka hän sai hammaslahjana. Muinaisina aikoina Freyr oli yksi tärkeimmistä ja rakastetuimmista jumaluuksista. Hän kontrolloi kaunista säätä, ja nimi Freyr (“herra”, “valtias”) liittää hänet jumalallisten hallitsijoitten piiriin. Freyrn oikea nimi on kenties vanhoissa riimuissa säilynyt Ing-Freyr, Yngvi. Jumalan tunnistettavimpiin piirteisiin kuuluu patsaissa usein kuvattu suuri fallos, ja Freyr kuten sisarensakin on tärkeä hedelmällisyyden tuoja. Sen lisäksi hän antaa seuraajilleen rauhaa, onnea ja kukoistusta.

Freyrllä on monia ihmeellisiä esineitä, palvelijoita ja kumppaneita. Kuten sisarensa Freyja, myös Freyr omistaa maagisen villisian. Gullinburstin kultaiset viiksikarvat hohtavat yössä niin kirkkaasti että se valaisee synkimmänkin polun. Talven pimeimpänä hetkenä, Yulen aikaan, oli tapana vannoa valoja pöydässä olleen kinkun viiksikarvoille, näin Freyriä kunnioittaen. Myös hevonen on tärkeä symboli Freyrlle.

Freyr omistaa aina myötätuulessa purjehtivan laivan jonka voi tarvittaessa taitella pieneksi ja laittaa taskuun, nopean hevosen ja miekan mistä hän kuitenkin luopuu rakastuessaan kauniiseen jättinaiseen Gerðriin. Yksi Edda-runouden riipaisevimmista ja koskettavimmista kohdista onkin Freyrn palava kaipuu kylmän Gerdr-neidon luokse. Taru kuvastaa jäisen, talven jäljiltä kuolleen maan antautumista auringon säteille ja uudelle elämälle. Ragnarökin tullessa aseeton Freyr tappaa Beli-jättiläisen peuran sarvella, mutta menehtyy itse myöhemmin samassa taistelussa.


Aasat

Aasat asuttavat jumalten kotia Asgardia, jonne pitkin voi matkata liekehtivää sateenkaarta, Bifröstia, pitkin. Asgardissa on monta ihmeellistä salia, ja jumalat kokoontuvat sinne usein neuvonpitoon.

Odhinn (Odin)

Odin korvasi oikeuden jumala Tyrin pohjoisen kaanonin johtavana hahmona. Odin on erikoinen, monisyinen hahmo jolla on monta nimeä. Toisaalta hän on vanha, viisas samoilija jonka tiedonjano on ehtymätön, toisaalta neitokaisia viekotteleva väkevä shamaani ja soturi. Odinin suurin lahja ihmisille on, paitsi maailman luominen Ymir-jättiläisen kehosta, maaginen riimutieto.

Vaikka Odin voi ensisilmäyksellä vaikuttaa jopa epäluotettavalta hahmolta, hän on silti ihmisten maailman luoja ja tässä roolissaan hän on myös säilyttäjä joka taistelee loppuun asti ihmisten ja jumalien selviytymisen puolesta. Ragnarökin tullessa Odinin Valhöll-salin sadoista ovista taistelukentälle marssivat einherjar, taistelussa kaatuneet urheat soturit jotka käyvät viimeiseen sotaan kaaoksen voimia vastaan. Odinin taistelussa nielee valtava Fenrir-susi.

Odin omistaa kahdeksanjalkaisen hevosen, Sleipnirin, jonka hampaat on koristeltu riimuin. Sleipnir on ainut hevonen joka pystyy taittamaan vaikean matkan Heliin, kuolleitten maahan. Odin hallitsee Valhölliä (Valhalla), taistelussa kaatuneitten sotureitten salia. Varmasti yksi muistettavimmista Odinin kumppaneista ovat korppipari Huginn ja Muninn (ajatus ja muisti), jotka jumala joka päivä lähettää lentämään yli laajan maan. Nämä kaksi lintua kuvaavat shamanistista matkaa. Odin omistaa myös kääpiöitten takoman maagisen keihään Gungnirin, sekä sormuksen joka tihkuu kultaisia sormuksia.

Nykyään Odin on huomattavasti suositumpi kuin entisaikoina jolloin häntä seurasivat lähinnä hallitsijat. Myös maailmanpuu Yggdrasililla on yhteys Odiniin – jumala hirtti itsensä yhdeksäksi yöksi tästä puusta ja näin oppi riimujen salat. “Yggdrasil” tarkoittaakin Yggin (Odin) ratsua. Odiniin yhdistettävät eläimet ovat sudet, korpit, käärmeet ja hevoset. Odinin vaimo on Frigg, Asgardin kuningatar. On mahdollista että Frigg on yksi Freyjan aspekteista, mutta nykytiedon valossa asiaa on mahdotonta varmistaa.

Frigg

Frigg on taivaallinen äiti, joka tuntee kaikkien kohtalon mutta pysyy vaiti. Hän kehrää lankaa mitä Nornit (pohjolan kohtalottaret) kutovat. Frigg on traaginen hahmo joka koettaa pelastaa poikansa Baldrin hengen, mutta ylenkatsoo pienen mistelinoksan vaarattomana. Tämä pieni kasvi jonka keppostelija Loki muuttaa nuoleksi on oleva Baldrin tuho. Kaikista jumalattarista Frigg on eniten perheen, uhrautuvaisuuden, kodin ja äitiyden jumalatar.

Thor

Jättiläisten verta omaava Thor (Þórr) on väkivahva ja temperamentikas jumaluus. Hän kantaa monille tuttua Mjölniria, vasaraa joka palaa bumerangin tavoin heittäjänsä käteen. Monet vanhoista taruista kuvaavat Thorin vaarallisia matkoja, ja eräässä Eddan hauskassa satiirissa vastahakoinen Thor puetaan jopa morsiuspukuun ja -huntuun jättiläisten huijaamiseksi.

Thor oli aiemmin yksi suosituimmista jumalista joka suojeli niin maanviljelijöitä kuin sotureitakin (jotka ennen aikaan eivät välttämättä olleet eri asia). Hän ajaa taivaalla vuohien vetämillä kärryillä, iskien vasarallaan salamoita kuten suomenuskon Ukkokin. On virheellistä olettaa Thorin oleva typerä machoilija – vaikkakin toisinaan hän on äkkipikainen, Thor on kuitenkin aina suoraselkäinen ja kunniakas, ihmisten turva kaaoksen voimia vastaan. Thorin tärkeä symboli on jo aiemmin mainittu Mjölnir, jota monet asatrut kantavat kaulanauhassa tunnuksena uskostaan.

Heimdallr

On jumalten ulottuvuuteen johtavan sateenkaarisillan Bifröstin väsymätön vartija. Hänen kuulonsa on niin tarkka että hän kuulee villan kasvavan lampaiden selässä, ja tarvitsee vähemmän unta kuin lintu. Ragnarökin alkaessa Heimdallr puhaltaa maagista torvea, Gjallarhornia, ja näin kertoo lähestyvästä sodasta. Heimdallrin on esitetty olevan Odinin “valoisa puoli”. Heimdallria onkin kutsuttu “valkoiseksi jumalaksi”.

Kaikista jumalista Heimdallr on kenties symboliikaltaan yksi hämmentävimmistä. Hänen on sanottu olevan syntynyt yhdeksästä äidistä – yhdeksän ollessa skandiuskon vahvin maaginen numero – ja että hänen hampaansa ovat kultaiset. Matkoillaan Heimdallr myös poikkeaa kolmen eri avioparin luona, joille sopivasti syntyy vierailun jälkeen lapsi.

Loki

Loki ei suoranaisesti kuulu jumalten piiriin, sillä hän on jättiläisten sukua. Silti hän asuu Asgardissa, ja Odin kohtelee häntä veljenään. Loki on väärinymmärretyin hahmo koko jumalsarjasta. Vaikkakin hän usein kepposillaan saattaa jumalat ahdinkoon, hän pystyy aina ratkaisemaan ongelmat ja kääntämään tilanteen jumalille suotuisaksi, usein jopa paremmin kuin lähtötilanteessa. Ilman Lokia Thor ei omistaisi vasaraansa jolla taistella kaaosta vastaan, eikä Odinilla olisi ihmeellistä Sleipnir-hevostaan.

Lokin pystyy mieltämään Odinin varjoksi, joka tekee ne asiat mitkä ovat Odinille sopimattomia. Vaikkakin Loki on luonteeltaan jokseenkin kaoottinen, teräväkielinen ja aiheuttaa usein mielipahaa hän on silti erittäin tärkeä osa tätä pohjoisen kaanonia. Eräs Lokin seuraaja kuvasi asemaansa osuvasti “minä olen tulva joka rikkoo padon ja saa joen virtaamaan jotta kalat eivät kuole”. Loki estää taantumisen, hän toimii jatkuvana kehittäjänä ja keksijänä.

Eddassa mainitaan kuinka nuotion ääressä istuva Loki punoo kalaverkkoa; tämä tulinen inspiraation liekki onkin tunnuksenomaista Lokille, mutta keppostelijoitten kanssa palaa aina helposti näpit. Silti, Loki on Ragnarökin (maailmanloppu) käynnistävä voima. Hänen johdollaan Helistä nousee hirmuisa taistelujoukko joka käy kohti Asgardia.

Asatru ja kuoleman jälkeinen elämä

Vain harvat pääsevät Valhölliin (Valhalla), Odinin kartanoon, joka on rakennettu kuolleiden taistelijoiden keihäistä ja jossa suuret soturit juhlivat valmistautuen maailmanlopun sotaan, Ragnarokiin. Valhöll ei kuitenkaan ole se ainut paikka mihin asatrun harjoittaja saattaa kuolemansa jälkeen päätyä – myös Hel jota hallitsee samanniminen jumalatar, on avoinna vainajille. Hel ei ole raamatussa kuvattu tulinen Helvetti (Gehenna) vaan juontaa juurensa sanasta “halja” mikä tarkoittaa peittävää tai piilottavaa – siis sangen sopiva sana haudalle. Hel onkin hyvin samantyylinen kuin Tuonela, hiljainen ja rauhallinen levon sija. Kyseessä ei missään nimessä ole rangaistus, vaikka jotkut tekstit esittävätkin että Helissä on erikoissali jonka seinät on punottu kyykäärmeitten selistä ja räystäät tippuvat myrkkyä. Tänne päätyvät valehtelijat ja petturit. Näissä myöhemmissä teksteissä on selvästi havaittavissa jo kristillisiä vaikutteita.

Muita paikkoja kuolemanjälkeiselle oleskelulle on esimerkiksi Vaani-jumalatar Freyjan sali Sessrúmnir, jota kuvaillaan kauniiksi ja tilavaksi. Freyja, kuten muutkin Vaanit, on läheisessä yhteydessä haltijoihin. Ennen myös uskottiin että vainajan henki on mahdollista nostaa haudan levosta vastaamaan noidan tai shamaanin kysymyksiin.

Kuolemanjälkeinen elämä ei ole kuitenkaan asatrussa tärkeässä asemassa, maanpäällinen elämä on se, joka merkitsee. Ennen skandinaviassa oli useita erilaisia hautaamistapoja, joista tunnetuin on varmaankin viikinkien käyttämä laivaan hautaaminen. Tosiasiassa vain aivan aniharvalla oli varaa tällaiseen ylellisyyteen, ja ihmisten haudat olivat pääasiallisesti vaatimattomampia.

Maailmankuva lyhyesti

Uskonnon maailmankuva nimeää yhdeksän eri ulottuvuutta. Näiden keskellä tukipilarina kasvaa Yggdrasil, suuri maailmanpuu. Ihmiset asuvat Miðgarðr, “keskipihassa”, jota ympäröi valtava käärme. Alapuolella puun juuria puree Niðhoggr, ja puun latvustoa asustaa kotka. Näiden välillä pitkin puun runkoa juoksee orava Ratatosk, joka kuljettaa loukkauksia linnun ja käärmeen välillä. Muita ulottuvuuksia asuttavat jumalat, haltijat, kuolleet, jätit ja tursaat.


Asatru ja magia

Skandinaavisessa uskossa on hyvin vahva maaginen perintö. Kaikki uskonnon seuraajat eivät usko magiaan tai harjoita sitä, mutta esimerkiksi saagat vilisevät noitia ja ihmeellisiä sankaritekoja, joissa on yleensä apuna yksi tai useampi maaginen elementti. Monet asatrut tuntevat mielenkiintoa riimuja kohtaan – tästä voi lukea tarkemmin esimerkiksi Thuleian sivustolta.

Myös noituus ja shamanismi ovat ennen olleet tärkeässä yhteiskunnallisessa asemassa ja tuntuu että viime aikoina myös Suomessa vahvasti esiin noussut kiinnostus shamanismia kohtaan enteilisi väkiluvun kasvua myös asatru-noiturien riveissä. Koska hyvin säilyneitä historiallisia lähteitä on rajallinen määrä on uskontoa ja maagisia harjoitteita sekoittava asatru pakotettu soveltamaan. Ennen aikaan on tehty jonkin verran riimumagiaa, loitsulaulantaa (galdr) sekä harjoitettu noituutta (seidr). Näiden pääkategorioitten alaisuudessa on noita/shamaani/tietäjä osannut mm. parantaa (tai kirota), hallita säätä, nostaa kuolleitten henkiä, nähdä tulevia asioita ja muuttaa muotoaan eläimeksi.

Teksti:
Katla Haimi

Aiheeseen liittyen

Näkökulma asatruun -lisää linkki-
Viikinkien kolmas tuleminen -lisää linkki-

Kirja-arvosteluja ja esittelyjä

Freya Aswynn: Northern Mysteries & Magick
Jan Fries: Seidways

Seita-lehti 1/2009 on ásatrú-teemalehti. Voit ostaa lehden irtonumeron.

Romuva

Romuva on liettualainen polyteistinen luonnonuskonto ja uskonnollinen yhteisö. Kansanuskoa on viime vuosina pyritty elvyttämään jatkaen vanhoja balttilaisia perinteitä.

Romuva-sanan etymologia juontaa luultavasti baltialaiseen tyyntä ja rauhallista merkitsevään kantasanaan; ram-/ram. Romuva-järjestö on lainannut nimensä vanhalta preussilaiselta pakanalliselta pyhätöltä, jonka nimi oli Romuva. 1326 kirjoitettu Peter von Dusburgin teksti kertoo, että pyhättöalueella asui kriwe eli ylipappi, joka oli vastuussa koko Baltian alueen uskonnosta. Vain tämä lähde mainitsee temppelin nimeltä, joten tarinan aitoudesta ei voi olla varma.

Romuvassa keskeistä on luonnon pyhyyden kunnioittaminen. Uskonnon seremonioita järjestetäänkin ulkona luonnossa, esimerkiksi uhripuun äärellä. Esi-isiä muistetaan ja edesmenneiden sukulaisten ajatellaan yhä olevan tärkeä osa suvun elämää. Uskonnossa tärkeitä teemoja ovat vuodenkierron merkitys, ylpeys liettualaisesta kulttuurista, taiteesta, kansanmusiikista ja kansanperinteestä juhlapäivineen. Myös ekologinen aktivismi ja pyhien luonnonpaikkojen kunnioittaminen sekä vaaliminen ovat keskeisiä asioita. Liettuan pyhät metsät mainitaan jo ensimmäisissä kirjallisissa lähteissä, jotka viittaavat maahan. Vaikka romuvan harjoittajia on pääasiassa Liettuassa, ei paikallinen uskonnollinen yhteisö vaadi harjoittajilta liettualaista syntyperää. Pohjois-Amerikasta löytyy romuvan harjoittajia, joilla ei ole etnistä baltialaista taustaa.

Romuvan myyteissä toistuva teema on ihmisen sisäinen sankaruus ja voima, jota jokainen voi kasvattaa tullakseen vahvemmaksi ihmiseksi. Liettuan pakanalliset juuret. Liettualaiset heräsivät kansallisromanttisessa hengessä 1800-luvulla eli samoihin aikoihin, kuin esimerkiksi Iso-Britanniassa vanhat pakanalliset juuret ja luontomystiikka alkoivat kiinnostaa runoilijoita. Kansallisromanttisessa nosteessa tutkijat ja kirjoittajat näkivät vanhassa pakanallisessa menneisyydessä kiinnostavia arvoja, jotka haluttiin elvyttää ja nostaa uudelleen kansan tietoisuuteen. Liettuassa tämä tarkoitti mytologian penkomista, jäsentelyä ja osittain uudelleen keksimistäkin.

Toisilta kulttuureilta lainattiin jumalia tai heidän ominaisuuksia, jotka istutettiin omille kansallisille jumalhahmoille ja henkiolennoille. Aikojen saatossa kulttuurillista vaihtoakin tapahtui, joten on hankala sanoa tarkalleen, mitkä olivat alkuperäiset liettualaiset jumaluudet ja uskomusjärjestelmän tyypilliset piirteet. 1900-luvulla vanhojen pakanallisten pyhäpäivien juhliminen, kansanuskon tapojen ja perinteiden noudattaminen vahvistui.

Baltian historiassa on muutamia tärkeitä vuosilukuja, jotka liittyvät kansanuskon kehittymiseen. 1900-luvun alussa hatarat kansanrunouslähteet innostivat baltialaisia perustamaan uskonnollisia ryhmiä, joissa oli ajalle tyypillisesti vaikutteita myös buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja idän filosofioista. Vuonna 1911 Domas Šidlauskas-Visuomis perusti balttialaista pakanuutta rekonstruoivan Vaidevutyben ja E. Brastinis latvialaista kansanuskoa elvyttävän Dievturin.

Neuvostomiehityksen jälkeen 1940-luvulta alkaen romuvan harjoittaminen kiellettiin, koska uskonto kannusti liettualaisia kansallismielisyyteen. Monia romuvan harjoittajia teloitettiin tai pakkosiirrettiin Siperiaan vankileireille. Kun 1960-luvulla vangit pääsivät palaamaan Siperiasta Liettuaan, nosti romuvan harjoittaminen pian päätään uudelleen. Ylipappi Jonas Trinkunas ryhtyi järjestämään julkisia pakanallisten juhlapyhien juhlallisuuksia ja perusti Vilnius Ethnological Ramuva -järjestön. Virallinen romuvan harjoittajien uskonnollinen yhdyskunta perustettiin 1992.

Vanhoista pakanallisista juurista huolimatta romuva lasketaan Liettuassa uususkonnoksi, sillä perinteisen uskonnon tittelin voi saada vasta, kun uskontokunta on ollut olemassa vähintään 25 vuotta.

Romuvan jumaluudet

Romuvan jumalten joukosta Andajus (myöhemmin Dievas) kantaa pääjumalan titteliä. Nimestä käytetään myös muotoa Dievas Senelis eli ”Jumala vanha taatto” tarkoittaen tällä jumalan manifestaatiota maan päällä vanhan kerjääjämiehen hahmossa, joka kulkee opettamassa ihmisille läksyä moraalista. Hän on myös magian ja lääkinnän jumala. Perkunas tunnetaan ukkosen, sateen, myrskyjen, vuorten, taivaan ja tammien jumalana. Hän on yksi liettualaisen mytologian tunnetuimpia jumaluuksia. Hänet kuvataan yleensä parrakkaansa miehenä, jolla on kädessään kirves, pari nuolta ja kulkuneuvonaan vuohien vetämät vaunut.

Teliavelis on seppien jumala. Teliavelis muistuttaa kotoista seppä Ilmaristamme, sillä hänkin on maaginen ja mahtava takoja. Aikojen alussa hän takoi auringon ja heitti sen taivaankannelle tuottamaan elämää. Taivaankappaleista kuu personoituu Menuo-nimiseksi jumalaksi.

Maapallo ja nimenomaan hedelmällinen multaisa maa on jumalten joukossa Žemyna-jumalatar, jonka nimi juontuu liettualaisesta maata tarkoittavasta termistä. Häntä on kunnioitettu maaäitinä ja yhtenä pääjumaluuksista, sillä hän antaa elämän kasveille, ihmisille, eläimille ja kaikille elollisille. Viljankorjuun päätteeksi viimeisistä jyvistä on valmistettu jumalattarelle omistettu leipä, joka on haudattu maahan takaamaan seuraavalle vuodelle hyvä kasvu.

Häissä ja maanviljelykseen liittyvissä seremonioissa järjestetään žemyneliauti-rituaali jumalattaren kunniaksi. Rituaalissa perheenpää lukee rukouksen pirskotellen maahan uhriolutta. Rituaaliateriaksi valmistetaan kukko tai kana. Jokainen perheenjäsen saa palan leipää, jonka tarjoamisen yhteydessä voi lausua tilanteen mukaan toivotuksia, rukouksia tai siunauksia.

Jumalattarista Žvoruna suojelee metsästäjiä sekä metsiä, Dalia puolestaan hallitsee kohtaloa ja kehräämisen taitoa. Laima tunnetaan kohtalon ja onnen jumalattarena. Aušrine eli aamutähti on pääjumalan tytär, kauneuden ja nuoruuden jumalatar. Häntä kutsutaan toisinaan aamunkoitoksi nimellä Aušra. Hänet on usein samaistettu kreikkalaiseen Eos-jumalattareen ja roomalaiseen Auroraan. Hänen sisarensa on illankoiton ja iltatähden jumalatar Vakarine, joka petaa joka ilta auringolle vuoteen. Pääjumalan tyttäristä Gabija on pyhän tulen kummitäti ja vaalija.

Aurinko tunnetaan läpi Baltian Saule-nimisenä jumalattarena, jolla on keskeinen rooli maanviljelykseen liittyvissä seremonioissa. Hän on hyvin voimallinen ja kantaa huolta epäonnisista ja orvoista. Hänen tehtäväkenttäänsä kuuluvat koko elämän ja hedelmällisyyden vaaliminen, lämpö ja terveys. Auringon elävöittävä lämpö virtaa taivaasta maahan ja tekee kaikesta elävää ja kukoistavaa. Aurinko kulkee taivaankannella Ašvieniai-kaksosten vetämässä vaunussa.

Giltine on kuoleman jumalatar, jonka muut kutsumanimet Kaulinycia ja Maras viittaavat mustaan surmaan, koleraan sekä ruttoon. Hänet yhdistetään myös pöllöihin. Liettualaisen jumaliston persoonallisimpia hahmoja ovat seitsemän sisarusta, jotka valmistavat ihmisten elämistä vaatteita. He tuovat mieleen norjalaisen mytologian nornat ja kreikkalaiset kohtalottaret. Verpiancioji punoi elämänlangan, Metancioji loi elämänkuteelle reunat, Audeja toimi kutojana ja Gadintoja katkaisi langan. Sergėtoja ryhtyi nuhtelemaan edellistä asiasta ja onnistui myös aiheuttamaan riitoja ihmisten välille. Nukirpeja leikkasi elämänvaatteen ja Išskalbeja pesi lopuksi pyykit.

Luonnonhenget

Romuvan maailmankuvassa on monelle kansanuskolle tyypillisesti animistisia piirteitä. Villissä luonnossa ja pelloilla on paljon vilistäviä henkiolentoja, joiden nimet liittyvät eläimiin tai luonnonilmiöihin. Vesistöjen henkiä Liettuassa ovat järvien henget (Ežerinis), jokien henget (Upinis) sekä merten ja myrskyjen henget (Bangputys). Pohjatuulen henki Auštra vartioi pohjoisessa paratiisin portteja. Hän valaisee kuoleman jälkeen hengille tien kohti paratiisia.

Javine on kodinhaltija tai jumaluus, jonka tehtävä on suojella latoja sekä viljaa. Myös Jievaras on viljan suojelija. Hänelle uhrataan rukiin korjuuajankohtana. Kodinhengistä Aitvaras oli kahtiajakoinen; se saattoi tuoda sekä hyvää että huonoa onnea. Kupole vastaa keväisin luonnossa heräävästä kasvusta ja kukkien kasvamisesta loistoonsa. Hänelle järjestetään seremoniallinen juhla (Kupolines tai Rasos), joka muistuttaa läheisesti esimerkiksi suomalaista juhannusperinnettä ja vanhempaa Mittumaaria. Kupolen juhlan aikaan naiset keräävät pyhiä yrttejä ja ihmiset iloitsevat laulaen sekä tanssien.

Luonnossa liikkuu peikkomaisia otuksia (Kaukas), maahisia (Nykštukas), sekä keijumaisia naispuolisia henkiolentoja (Laume), joita on kutsuttu myös nymfeiksi. He liikkuvat tarujen mukaan kolmen ryhmissä ja ovat valkoisia ja taivaansinisiä. Ihmismäisen vartalon jatkeena heillä on lintujen jalat ja luonteeltaan he kuuluvat olevan ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Joskus ihmispolon tielle voi sattua kuolleen ihmisen henki Veles.

Luonnonhenkien joukosta löytyy synkkiä ja pelottaviakin hahmoja. Pitkäkätinen ja käppyräsorminen Baubas on usein käytetty tuhmien lapsien pelote, jonka kerrotaan koskettelevan ihmisten hiuksia inhottavilla luisilla sormillaan ja tuijottavan punaisilla silmillään. Baubas saattaa ottaa mustan hahmon ja livahtaa asumaan maton alle tai asumuksen pimeään nurkkaan. Klassinen mörkö siis, ja valmiina nappaamaan kiukuttelevat lapset. Slogutis eli painajainen on toinen inhottava hahmo, joka tuo painajaisia, pelkotiloja ja kurjuutta. Pelottavissa metsissä voi törmätä myös Žiburinikseen, joka on pimeässä hohtava luuranko.

Paholainen eli Velnias on liettualaisessa mytologiassa kristillistä Saatanaa kevyempi hahmo, joka on mieltynyt ilkikuriseen kujeiluun ja jekkuiluun norjalaisen Lokin tapaan. Se saattaa asustaa puunjuurakoissa ja muissa ovelissa paikoissa. Perkunas on kuitenkin ottanut asiakseen rökittää Velniasta. Ennen kristinuskon vaikutusta Velnias oli lähinnä soiden ja joutomaiden valtias.

Liettualaisesta kansanperinteestä löytyy perinteinen vanhan noita-akan hahmo. Ragana on vanha eukko, viisas muori ja noita. Eikä kyse ole pelkästään myyttisestä hahmosta, vaan iäkkäitä tietäjäeukkoja ja noitanaisia kutsuttiin tällä nimellä. Heillä oli tyypillisesti vankka tietous yrteistä, kasveista ja luontaislääkinnästä. Toisten mielestä he halusivat kontrolloida luonnonvoimia omiin synkkiin tarkoitusperiinsä.

Vuosijuhlat ja juhlapäivät

Uskolliset seremoniat aloitetaan rituaalisella puhdistautumisella. Osanottajat pesevät kätensä ja kasvonsa. Sen jälkeen sytytetään tulialttarille pyhä tuli aukuras laulaen samalla rituaalihymnejä ja kansanlauluja (daina). Seremoniassa uhrataan ruokaa, juomaa, kukkia ja kasveja liekeille. Jokainen voi myös lähettää oman viestinsä jumalille uhrisavun ja liekkien mukana. Tunnetuin romuvan seremoniapaikka on Šventojin lähellä sijaitseva Žemaiciu Alka, jonka vaikuttavassa miljöössä kohoaa 11 jumalpatsasta.

Romuvan neljä pääjuhlaa ovat vuodenkierron taitekohtia: syys- ja kevätpäiväntasaus sekä talvi- ja kesäpäivänseisaus. Näiden juhlien puolivälissä juhlistetaan vielä muita juhlia, jotka liittyvät pääosin vanhaan maanviljelyskulttuuriin. Kesäpäivänseisaus on auringon eli Saulen juhla. Samaan aikaan sijoittuu myös Rasos-juhla, jolloin tehdään keskikesän yrttimagiaa, poltetaan kokkoja, tanssitaan tulen ympärillä ja hypitään nuotioiden yli. Auringon loistoa juhlistetaan läpi yön aina siihen saakka, että aamuauringon ensimmäiset säteet tervehtivät juhlakansaa.

Talvipäivänseisaus liittyy myös aurinkojuhliin, vaikka se sijoittuu keskelle pimeää talvea. Silloin juhlitaan auringon eli Saulen paluuta. Kuolleita muistetaan kelttiläisen halloweenin ja suomalaisen pyhäinpäivän aikoihin Velines-juhlassa.

Užgavenes on talven loppumisen ja kevään alun juhlapäivä, jota vietetään seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Juhlassa poltetaan talvea symboloiva olkinukke. Juhlapäivässä on karnevaalihenkeä ja osanottajat pukeutuvat erilaisiin naamareihin tanssien ja syöden pannukakkuja, jotka symboloivat auringon paluuta. Užgavenes on vanhin liettualainen perinnejuhla, jota on vietetty aina esihistorialliselta ajalta asti ja se sisältää yhä elementtejä toteemieläinten (erityisesti karhun) ja esi-isien kunnioittamisesta. Juhlapäivänä on myös pidetty hevoskisoja ja häitä.

Huhtikuussa juhlistetaan Jore-juhlan menoissa Perkunasta, joka herättää keväällä toden teolla luonnon hedelmällisyyden kukkaansa. Myös muita juhlapäiviä on runsaasti niin maanviljelykseen kuin jumaluuksiin liittyen.

Aiheeseen liittyen

Introduction to Lithuanian Paganism

Romuva Facebookissa

Lähteet: Encyclopedia Lituanica Endre Bojtár: Foreword to the Past: A Cultural History of the Baltic People

S. C Rowell: Lithuania Ascending: A Pagan Empire Within East-Central Europe, 1295-1345.

Wicca

Wicca on uuspakanallinen luonnonuskonto. Sanan “wicca” etymologiaa ei tiedetä, mutta on esitetty että sanan juurena olisivat anglosaksin “weik” tai “wic”, jotka olisivat tarkoittaneet uskontoa, magiaa, viisautta tai taivuttamista/kääntämistä. Muita usein käytettyjä nimityksiä ovat noituus, uusnoituus ja vanha uskonto. Kaikki noidat tai uusnoidat eivät ole wiccoja, ja jotkut wiccat eivät halua itseään nimitettävän noidiksi.

Wiccan historiaa

Wiccan alkuperästä on monia käsityksiä, jotka liittyvät eri tapaan määritellä wicca. Jos wicca käsitetään tiukasti uuspakanallisena uskontona, on se luotu 1939-1950 paikkeilla. Traditionaalisen wiccan perustaja Gerald Gardner kokosi wiccan eri lähteistä yhdessä Doreen Valienten ja muiden covenin jäsenten kanssa. Wiccassa voi huomata vaikutteita vanhoista hedelmällisyysuskonnoista, Charles Lelandin ja Margaret Murrayn tutkimusteksteistä, Aleister Crowleyn länsimaisesta magiasta ja kansanuskomuksista.

Joskus wiccasta puhuessa tarkoitetaan yleisesti uusnoituutta ja tällöin voidaan nähdä wicca yhtenä muotona vanhalle kansannoituudelle ja hedelmällisyysmagialle, jossa keskeistä olivat hedelmällisyyden Jumalattaren ja metsästyksen Jumalan palvonta. Wiccan syntyyn vaikutti Margaret Murrayn teokset The Witch Cult In Western Europe (1921) ja The God of the Witches (1933), jossa hän loi tarkoitushakuisesti myyttiä esikristillisestä noitien uskonnosta, joka oli säilynyt kivikaudesta noitavainoihin asti. Myöhemmin tutkimukset tyrmättiin tarkoitushakuisina. Vaikka noitien universaalia uskontoa ei wicca-tyyppisenä uskontona olekaan ollut, on kansannoituus ja shamanistinen magiaperinne ollut tunnettua kautta maailman.

Wiccan muotoja ja traditioita

Gerald Gardnerin kirjoituksista ja opetuksista syntyi tunnettu traditionaalisen wiccan muoto: gardnerilainen wicca. Gardnerilaisessa wiccassa jumaluus nähdään Jumalattarena ja Jumalana. Covenissa ylipapittarella on korkein auktoriteetti, vaikka hän toimii yhteistyössä ylipapin kanssa. Traditio on initiatorinen ja uskontoa harjoitetaan covenissa, jonka ihanne on koostua miehen ja naisen työpareista.

Wiccaa on Gardnerin jälkeen tehnyt tunnetuksi Gardnerin covenin ylipapittarenakin toiminut Doreen Valiente, sekä alexandrialaisen wiccan luonut Alex Sanders. Opetukset ja rituaalit ammentavat pitkälti gardnerilaisesta wiccasta, mutta aleksadrialaisuuden eri linjat sisältävät myös runsaasti seremoniallista magiaa ja kabbalaa.

Wicca levisi Amerikan mantereelle alkujaan gardnerilaisen Raymond Bucklandin mukana, joka myöhemmin perusti oman suuntauksensa: Saxon/Seax Wican, joka pyrki purkamaan traditionaalisen wiccan covenhierarkiaa ja pelkistämään rituaalikaavoja saksilaisia jumaluuksia käyttäen. Amerikan valloituksen aikana wiccaan ja muuhun noituuteen kytkeytyi varsin voimakkaasti ekotietoisuus ja feminismi.

Wiccaa harjoittavat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, eklektikoihin ja traditionalisteihin. Eklektikolla tarkoitetaan omaa henkilökohtaista polkuaan eri lähteistä yhteen sovittaen luovaa wiccaa. Traditionalistit ovat jonkin tradition jäseniä, ja noudattavat sen tapoja vaihtelevassa määrin. Tänä päivänä enemmistö Suomen wiccoista on eklektikkoja ja harjoittaa uskontoaan yksin.

Wiccaan liittyy luonnon syklien juhlistaminen ja niihin liittyvät rituaalit. Yleensä huomioidaan vuoden jakautuminen kahdeksaan ns. aurinkopyhään, sekä kuun vaiheet (täydet kuut ja/tai uudet kuut).

Aurinkopyhät ovat:

31.10. Samhain (kelttil.), kekri: uuden vuoden alku, viimeinen kolmesta sadonkorjuujuhlasta. Kuolleiden juhla.

21.-22.12. Yule, joulu, talvipäivänseisaus: valon ja kevään toivon juhla, vuoden pisin yö.

1.-2.2. Imbolc (kelttil.), Brighidt, kyntteli: ensimmäinen kevään tulon juhla.

19.-21.3. Ostara, kevätpäiväntasaus: toinen kevään tulon juhla.

1.5. Beltaine (kelttil.), toukoyö, vappu: kolmas kevään tulon juhla.

20.-22.6. Litha (kelttil.), kesäpäivänseisaus: vuoden pisin päivä.

1.-2.8. Lughnasadh (kelttil.), elojuhla: ensimmäinen sadonkorjuu.

22.-23.9. Mabon (kelttil.), syyspäiväntasaus: toinen sadonkorjuu.

Wiccan peruspiirteitä

Kuten useimmissa uuspakanallisissa uskonnoissa, myös wiccassa pidetään luontoa pyhänä ja Jumaluutta luonnossa läsnäolevana. Tämä käsitys pohjautuu Euroopan ei-kristillisiin ja esikristillisiin uskontoihin. Melko yleisesti voidaan sanoa wiccoille olevan yhteistä mm. seuraavat seikat:

  • Positiivinen suhde luontoon pyhänä
  • Ihminen koetaan osana luontoa, ei ylempänä eikä alempana
  • Naisten asema tasa-arvoisina tai johtavina papittarina
  • Oman kokemuksen korostaminen
  • Muiden uskontojen suvaitseminen
  • Kaikenlaisen käännyttämisen pitäminen epäsuotavana           
  • Seksuaalisuus ja ruumiillisuus hyvinä ja pyhinä asioina                  
  • Henkilökohtainen yhteys Jumaluuteen
  • Kaikilla mahdollisuus toimia pappina/papittarena            
  • Elementtisymboliikan käyttö (ilma, tuli, vesi, maa, henki)

Wiccan liturgia ei ole yhtenäinen, mutta monet teemat ovat yleisessä käytössä; näitä ovat mm. kehän luominen, elementtien kutsu, ns. Charge of the Goddess, tietyt myytit (esim. Jumalattaren matka kuolleiden maailmaan) sekä sanonnat. Yhtä kaikille yhteistä pyhää kirjaa ei ole. Ns. Varjojen Kirja on yksittäisen wiccan luoma kokoelma hänelle tärkeitä tekstejä, tai ryhmän, covenin taikka tradition jäsenille yhteinen.

Covenilla tarkoitetaan ryhmää wiccoja, jotka harjoittavat uskontoa yhdessä. Coven voi olla hyvinkin muodollinen, valikoiva ja suljettu rakenne, jossa pyritään “täydellisen rakkauden ja luottamuksen” ihanteeseen, tai vapaampi jäsenten mieltymysten ja tradition mukaan. Avoimissa ryhmissä, joiden tarkoitus ja rakenne vaihtelee suuresti, ryhmästä saatetaan käyttää muita nimityksiä, kuten noitapiiri tai piiri.

Wiccan teo/tealogia

(Teologia = oppi jumalasta, tealogia = oppi jumalattaresta.)

Jotkut wiccat keskittyvät tiettyyn/tiettyihin yksittäisiin jumaluuksiin tai jumalperheisiin uskonnonharjoituksessaan, jotkut keskittyvät eri jumaluuksiin tilanteen mukaan, ja toisaalta on wiccoja, joilla on monoteistinen tai ateistinen (personoimaton elämänvoima) uskonnonharjoitus. Panteismi, käsitys siitä että kaikki on jumaluuden/jumaluuksien osaa, on myös yleinen. Jotkut näkevät jumaluuden ihmisen ymmärtämättömissä olevana mysteerinä, ja Jumalatar ja Jumala ovat ihmiselle käsitettäviksi tehtyjä symboleja, helpommin samaistuttavissa olevia osia.

Suuri osa wiccoista kunnioittaa uskonnonharjoituksessaan Suurta Jumalatarta, ja monet myös hänen puolisoaan Metsän Herraa/Sarvipäätä.

Tämä näkemys perustuu käsitykseen kahdesta toisiaan tukevasta ja täydentävästä polariteetista, eikä ole jako hyvä-paha-akselilla.

Jumalattareen ja Jumalaan voidaan liittää aspekteja ja käsiteryppäitä: esim. Jumalattaren yhteys maahan ja hedelmällisyyteen; Äiti Maa, tai yhteys kuuhun ja veteen: intuitioon ja henkiseen luovuuteen. Jumala yhdistetään usein metsään, villieläimiin, aurinkoon (Metsän Herra, Sarvipää, aurinkopoika, Apollo/Helios/Ra). Jumaluuksista voidaan myös käyttää esim. antiikin Kreikan, Rooman, Egyptin tai muiden alueiden mytologioiden mukaisia nimiä. On myös traditioita joiden uskonnonharjoitus keskittyy pelkästään Jumalattareen (esim. jotkut diaanisen wiccan suuntaukset).

Yhteisiä teemoja ovat esimerkiksi:

  • Jumalatar Sarvipään/Metsän Herran äitinä ja puolisona
  • Jumalan kuolema ja syntymä vuoden kierron edetessä
  • Jumalattaren matka kuolleiden maahan
  • Jumaluuden kokeminen immanenttina eli kaikessa läsnäolevana: luonnossa, ihmisissä ja vuoden kierrossa
  • Maapallon, tämän elämän ja maailman arvostaminen
  • Syklinen muutos eroottisena elämän, kuoleman ja jälleensyntymän tanssina on suosittu teema wiccan symboliikassa, rituaaleissa ja liturgiassa.
  • Pyhien tekstien itsensä tai niiden tulkinnan merkitystä ei painoteta, tärkeämpää on oma kokemus.
  • Vaikka monet wiccat uskovat reinkarnaatioon jossakin muodossa, ei siihen liity wiccassa buddhalaistyylistä pyrkimystä päästä pois elämien jatkumosta.
  • Wiccat eivät yleensä pidä wiccan luokittelusta new ageen, koska wiccassa arvostetaan sekä elämän valoisia että synkkiä aspekteja.
  • Wiccaan liittyy tee-se-itse-ajattelu: oman polun luominen, ja epäluottamus guruja ja hengellisyyden kaupallistamista kohtaan.

Wiccan etiikka

Wiccassa ei ole yleisiä käskyjä tai sääntöjä sinänsä, lukuun ottamatta mahdollisia traditioiden sisäisiä esim. käyttäytymistä tai rituaaleja koskevia sääntöjä. Ns. Wiccan Ohjeen (Wiccan Rede) sekä kolminkertaisuuden lain voidaan sanoa tiivistävän wiccan etiikan.

Wiccan ohje kuuluu “tee mitä tahdot, mutta älä vahingoita”. Kolminkertaisuuden lain mukaan kaikki ihmisen teot palaavat hänelle takaisin moninkertaisina maailman vuorovaikutteisuuden seurauksena.

Rituaalit

Wiccaan yleisesti liittyy myös rituaalinen puoli. Rituaaleja tehdään juhlapyhien (aurinko- ja kuupyhät) ja osallistujien elämänvaiheiden (esim. lapsen syntymä, rakkaussuhteen vahvistaminen, uuteen kotiin muuttaminen jne.) juhlistamiseksi, sekä esim. parantamiseen tai muihin vastaaviin. Yleensä wiccan rituaali sisältää esimerkiksi kehän (pyhitetyn rituaalitilan) luomisen, Jumaluuden/Jumaluuksien invokaation eli kutsumisen olemaan läsnä rituaalissa, sekä mm. tanssimista, laulamista, ruoan ja juoman nauttimista, sekä lopuksi kehän sulkemisen kiitoksineen.

Yleisiä rituaalivälineitä ovat athame (rituaaliveitsi) ja malja. Rituaaleissa voidaan käyttää myös mm. kelloa, luutaa, kynttilöitä, patoja, rumpuja, suitsuketta, rituaalikoruja, patsaita, miekkaa, sauvoja tai muita esineitä. Työkalujen symbolinen merkitys vaihtelee wiccan harjoittajan ja tradition mukaan. Athamea ja miekkaa käytetään vain symbolisesti, energiatyöskentelyyn. Niiden katsotaan jopa menettävän voimansa, jos niillä vahingoitetaan elävää olentoa.

Wiccaan mysteeriuskontona liittyy usein ns. dedikaatio- eli omistautumisrituaali, jonka wicca voi tehdä päättäessään alkaa harjoittaa wiccaa uskontonaan. Rituaalin sisältö riippuu traditiosta tai yksinään harjoittavilla omista mieltymyksistä, ja usein sitä edeltää vuoden ja yhden päivän opiskeluaika.

Wiccaan liittyy lisäksi initiaatiorituaaleja, jotka edellyttävät tiettyjen asioiden läpikäymistä. Nämä rituaalit littyvät mysteerien kohtaamiseen sekä henkiseen kasvuun wiccana. Ne voivat liittyä myös tradition jäseneksi ottamiseen tai wiccan aseman muuttumiseen covenissa, tai osoituksena kehityksestä (kokemus, osaaminen, kyvyt) papittarena tai pappina.

Aiheeseen liittyen

Kysymyksiä ja vastauksia wiccasta

Noitavainot ja noituuden historialliset määritelmät

Wicca – koti vai kartano?

Ensimmäistä kertaa suomalaisesta wiccasta

Yule – äitien yö

Haastatteluita

Miesnäkökulma wiccaan

Haastattelussa Maxine Sanders

Johanna Virtanen: wicca Suomessa

Kirja-arvosteluja ja esittelyjä

The Witches` God

Lilith McLelland: Out of Shadows

Kirjallisuutta

Anderson, Victor: Thorns of the Blood Rose (Feri-runoutta)

Anderson, Victor: Etheric Anatomy: The Three Selves and Astral Travel (Feri-traditio)

Anderson, Cora: Fifty years in the Feri tradition (Feri-traditio)

Beth, Rae: Wiccan Path (eklektistä wiccaa)

Buckland, Raymond: Complete Book of Witchcraft (yleiswiccaa)

Buckland, Raymond: The Tree (Seax Wicca)

Crowley, Vivianne: Wicca – the Old Religion in the New Millennium (gardnerilaisen ylipapittaren kuvaus wiccasta)

Cuhulain, Kerr: The Law Enforcement Guide to Wicca (amerikkalaisille poliiseille ja lakimiehille tarkoitettu teksti)

Farrar, Janet & Stewart: The Witches’ Bible, The Witches’ Goddess, The Witches’ God (aleksandrialaisen tradition kuvausta)

Gardner, Gerald B.: High Magic’s Aid, Witchcraft Today, the Meaning of Witchcraft

Hjelm, Titus (toim.): Mitä wicca on?

Hutton, Ronald: The Triumph of the Moon – a History of Modern Pagan Witchcraft

Leland, Charles: Aradia, or the Gospel of The Witches

Ryall, Rhiannon: West Country Wicca (perhetradition kuvausta)

Starhawk: The Spiral Dance (eklektistä wiccaa, Reclaiming/Feri), Dreaming the Dark (immanentti maailmankuva)

Valiente, Doreen: The Rebirth of Witchcraft, An ABC of Witchcraft

Lähteitä:

Alt.religion.wicca-uutisryhmän FAQ

US Chaplain’s Handbook (USA:n armeijapastorin käsikirja, wiccaa koskeva luku)

Sohlberg, Jussi: Magian harjoittaminen uusnoituudessa, Pro gradu – tutkielma, 1996, Helsingin yliopisto, Uskontotieteen laitos, teologisen tiedekunnan kirjasto. (Eräs sähköinen versio)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivut muista uskonnoista, “Länsimainen uuspakanuus” (sisältää osuuden wiccasta)

Viskari, Eija: Englantilainen uusnoituus – taustaa, kehitysvaiheita ja peruspiirteitä. 1990, Uskontotieteen pro gradu-tutkielma. Turun yliopisto: Kulttuurien tutkimuksen laitoksen kirjasto.

Shamanismi

Shamaani on henkimaailman asiantuntija, joka välittää tietoa henkimaailman eri tasoilta näkyvään arkiseen todellisuuteemme. Shamaani käyttää hyväkseen muuntunutta tietoisuuden tilaa eli transsia, jonka aikana hän tekee henkimatkan tietoa hakeakseen tai sairauden syytä selvittääkseen. Nykyään shamanismi on myös tekniikka, jonka avulla voidaan tutkia oman mielen kerroksia.

Shamaani on kautta aikain ollut vaikeiden sairauksien parantaja, joka osaa hakea koomapotilaan sielun takaisin toisista maailmoista tai paikallistaa ja nujertaa syövän. Shamaani voi toimia välittäjänä jumalten, henkien ja ihmisten välillä, ja järjestää arkipäiväisen maailmamme asioita hoitamalla niitä jumalten maailmassa. Shamanismi on ikivanha menetelmä, joka perustuu muuntuneiden tajunnantilojen hyväksikäyttämiseen yhteyden saamiseksi luonnon henkiin ja jumaluuksiin. Se on näkyjen, unien ja transsimatkojen perinne.

Historiallinen shamanismi

Shamanismia on harjoitettu tavattoman laajasti ympäri maapallon ja viitteitä siitä pystyy löytämään monien uskontojen pyhistä kirjoista. Shamanismi eroaakin monesta luonnonuskonnosta sinä, että perinne on säilynyt katkeamattomana nykypäivään asti. Toki shamanismi on muuttunutkin sen tarkoitusperien ja painopisteiden hioutuessa nykyihmisten tarkoituksiin sopivaksi.

Suuri osa shamanismia käsittelevästä kirjallisuudesta keskittyy Siperiaan, mutta shamanismia esiintyy myös arktisilla alueilla, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Australian alkuasukkaiden parissa, Indonesiassa, Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa. Kotoinen Kalevalamme on myös kuvaus shamaanien maailmasta ja matkoista, mutta siinä on myös havaittavissa nuorempi tietäjälaitos ja tietäjäperinne.

Metsästykseen ja keräilyyn pohjautunut kulttuuri loi tarpeen shamaanille, joka toimi villieläinten herrana ja hallitsi niiden kohtaloa metsästysmagialla. Hän matki eläimiä ja loi tanssinsa niiden liikkeiden pohjalta pyrkien rakentamaan sillä psyykkisen yhteyden eläimiin. Tällainen metsästäjä-noita oli alkukantaisten kansojen shamaanin edelläkävijä eläinhenkineen, klaanitoteemeineen ja uskontoineen. Hän pystyi muuntamaan tietoisuutensa eläinmuotoon, ja tämä shapeshiftingiksi kutsuttu muodonmuutos on säilynyt tekniikkana nykypäiviin asti.

Animistisen maailmankuvan mukaan ihmisen lisäksi uskottiin kasveilla, eläimillä, kivillä ja muilla esineillä olevan sielun. Ekstaasitekniikan avulla ihmisen henki voi siirtyä toisiin ihmisiin, eläimiin ja esineisiin. Shamanismi onkin käytännössä toteutettua animismia. Shamanismissa maailmankaikkeuden käsitetään koostuvan suunnattomasta energiaverkosta, joka ilmenee muotoina ja värähtelyinä. Shamaania tarvitaan välittäjäksi eri osien välillä ja hän osaa tasapainottaa energiaa siellä, missä sitä on liikaa tai liian vähän. Sielun matka on shamanismin tunnuspiirre. Shamaani pystyy ulottamaan tietoisuutensa toisiin maailmoihin.

Shamaaniksi voi päätyä monella eri tavalla, mutta shamaanin kutsumus on harvinainen ja vaativa virka. Kutsumus voi ilmetä unien ja näkyjen kautta, tai vaikean ja vaarallisen sairauden tai koettelemuksen jälkeen. Joidenkin kohdalla kutsumus on kulkenut suvussa. Toiset tuntuivat olevan pikemminkin henkien valitsemia kuin itse tehtäväänsä halunneita. Tällaisia unien tai näkyjen kautta kutsuttuja pidettiin ennen suurina shamaaneina ja asemansa perineitä pienenpinä shamaaneina ja heidän asemansa yhteisössä on vähemmän kunnioitettu ainakin Siperian ja arktisen Pohjois-Amerikan kansoilla.

Henkimatkaajan maailmankuva

Shamanismia voidaan pitää hallittuna mielen irtautumisena ruumiista. Shamaani pystyy siirtymään sieluruumiissaan toisille olemassaolon tasoille rinnakkaismaailmoihin. Siellä hän työskentelee tutut henget tai voimaeläimet apunaan ja tehtävästään riippuen tietoa hakien tai kohtaa kuoleman ja sairauden henkiä ja tapaa esi-isiä. Mielen irtautumiseen ruumiista on monia tekniikoita. Apuna on historiassa käytetty muun muassa pyhiä voimakasveja (32% shamanistisista yhteisöistä 1900-luvulla käytti hallusinogeeneja), paastoa, aistiärsytysten puuttumista, meditatiivista keskittymistä, loitsurunojen lausumista, rummutusta, helistämistä, tanssia tai tietynlaista reagointia uneen.

Henkimatkaa ei koskaan tehdä pelkän huvin vuoksi, vaan sairauden vastustamiseksi, rikottujen tabujen selvittämiseksi, kadotetun tai kiusatun sielun takaisinsaamiseksi tai sopusoinnun palauttamiseksi maailmankaikkeuden eri tasojen välille. Vaikka henkimatka onkin korostetussa asemassa shamanismissa, niin kaikki shamaanit eivät välttämättä sitä harjoittaneet tai harjoita nykypäivänäkään. Jotkut toimivat parantajina tai unennäkijöinä tai hakevat vastaukset kysymyksiinsä luonnon merkkejä ja enteitä tarkkaillen.

Shamaanin maailmankuva rakentuu kolmesta kerroksesta; ylinen, alinen ja keskinen maailma. Rakenne on samanlainen eri puolilla maailmaa. Ihmisten maailma on keskellä eräänlaisella välivyöhykkeellä ylemmän ja alemman maailman välissä. Kolmea maailmaa yhdistää pystysuora keskiakseli, joka tavallisesti kuvataan Maailmanpuuksi. Akseli lävistää kosmoksen kannen ja jatkuu sekä ylös että alas ja näistä rei´istä shamaani pystyy kulkemaan maailmojen välillä.

Shamanistinen maailmankuva sisältää käsityksen jälleensyntymästä. Siinä ihmisestä irronnut sielu kulkee Tuonenvirtaa myöten kokien puhdistavia ja uudistavia ajanjaksoja, kunnes hiljalleen virta muuttuu Elämänvirraksi kuljettaen sielun Yliseen. Sielujen kodista ne palaavat aikojen kuluessa takaisin ilmenemään tässäkin todellisuudessa, kunnes useiden kierrosten jälkeen puhdistuvat ja vapautuvat kokonaan puhtaampiin ja kirkkaampiin sfääreihin.

Shamaanin apuvälineet

Shamaanin maailmassa henkiliittolaisia on kahdentyyppisiä; toiset henget ovat selvästi shamaanin hallinnassa ja toimivat hänen palvelushenkinään. Toisentyyppiset henget ovat pikemminkin suojelijoita kuin auttajia, ne ovat shamaanin käytettävissä kun hän kutsuu niitä. Ne voivat olla kuolleiden shamaanien henkiä tai pienempiä jumalhenkiä, jotka ovat jossain määrin itsenäisiä omassa maailmassaan, eivätkä näin ollen suoraan shamaanin hallinnassa. Henkioppaat ovat ratkaisevan tärkeitä shamaanille. Ne ovat kirjailmellisesti hänen psyykkisten ja maagisten kykyjensä ruumiillistumia.

Henkioppaat (yleensä voimaeläimet) toimivat shamaanin apuna pystyen selvittämään sairauksien syyt, ne voivat hakea takaisin kadotetut sielut ja ne voivat tulla avuksi vaarallisessa tilanteessa, ja näyttämään tien ohi esteiden joita voi tulla shamaanin tielle henkimatkalla. Henkioppaat voivat ilmestyä shamaanille unissa, näyissä tai spontaanisti initiaatiomenojen jälkeen. Joissain kulttuureissa shamaanit voivat periä tai vaihtaa niitä keskenään. Henkioppaat voivat pohjoisessa olla esimerkiksi karhuja, korppeja, susia, hirviä, jäniksiä tai pöllöjä. Ajoittain suojelushengestä voi tulla shamaanille samaistumisen kohde ja eräänläinen toinen minä, hänen psyykkinen vastineensa sisätasoilla.

Shamaanin ja henkioppaan suhde on erittäin tärkeä, monessa tapauksessa elintärkeä. He ovat tavallaan henkisessä avioliitossa keskenään. Tämä näkyy usein siinä, että shamaani kunnioittaa auttajahenkiään lauluilla, uhreilla, tansseilla ja rituaaleilla. Shamaani saattaa myös kieltäytyä syömästä kyseisen eläimen lihaa tai salata henkiliittolaisen olemassaolon muilta.

Shamanistisessa rituaalissa sisäinen tapahtuma, hengen matka, näytetään ulkoisesti. Rituaali ei ole pelkkää näytelmää, vaan tarkka yritys nähdä sisäinen tapahtuma. Mystinen näytelmä antaa mahdollisuuden tuntea yhteys jumaliin ja ylimaallisen voiman ruumiillistumiseen. Rituaalissa on kysymys osallistumisesta mysteeriin, arkitodellisuuden jättämisestä taka-alalle ja liittymisestä kosmoksen pyhäksi ja erityiseksi ajanjaksoksi. Yhteydet toisiin maailmoihin voi fyysisesti huomata maagisista vaatteista ja esineistä, varsinkin rummusta. Niiden materiaalit, muodot, koristekuviot ja koristeet ilmentävät yhteyttä toiseen maailmaan.

Shamaanin rummulla on shamanismissa keskeinen tehtävä. Se on väline joka kuljettaa shamaanin toisiin maailmoihin eli sen avulla langetaan loveen. Sitä onkin kutsuttu hevoseksi tai poroksi. Rummun yksitoikkoinen ääni auttaa henkeä matkaamaan yliseen tai aliseen. Rummun ääni on keskittymisapu ja keino vaipua transsiin. Rummulla on symbolinen yhteys Maailmanpuuhun, jota pitkin shamaani kokee matkaavansa. Rummulle onkin kuvattu maailmankaikkeuden kolmijakoinen kartta, jumaluuksia ja muita tärkeitä symboleja. Joskus rummun keskelle on kuvattu aurinko. Shamaanin matka maailmasta toiseen ahtaan aukon läpi sisältää paljon yhtäläisyyksiä syntymäkokemuksen kanssa.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rummun rytmikäs syke aiheuttaa aivojen siirtymisen normaalista päivärytmistä theta-taajuudelle, joka yhdistetään uniin, hypnoottisiin mielikuviin ja transsiin. Shamanismi onkin eräänlaista valoisaa unennäköä, jossa samaan tapaan kuin uneksija joka tietää näkevänsä unta shamaani on tietoinen muuttuneesta tajunnantilasta ja kykenee toimimaan siinä määrätietoisesti. Se mitä henkimatkalla tapahtuu ei ole unta vaan todellista siinä ulottuvuudessa. Ja koska eri ulottuvuudet ovat pohjimmiltaan samaa energiaverkkoa, niin henkimatkan tapahtumat vaikuttavat tähän maailmaan.

Laulu on toinen tärkeä väline shamaanille. Sen avulla hän ilmaisee aikeensa ja etenee matkallaan. Shamaanimatkan ja laulun tarkoituksena on esimerkiksi parantamisen yhteydessä etsiä taudin alkuperä ja palauttaa tauti lähtöpaikkaansa. Sairauden voittaminen perustui siis negatiivisten voimien voittamiselle, sillä tauti oli aina jonkun lähettämä. Mielikuvitus ja ennakkoluulottomuus ovat shamaanille tärkeitä. Ajattelu on visuaalista, unet ovat tärkeällä sijalla ja sisäiset näyt hyväksytään elämää ohjaaviksi prosesseiksi.

Rummunkumua nykyaikana

Monikaan uusshamanismin harjoittajista ei koe tarvitsevansa muodollista vihkimystä perehtyäksen shamanistiseen maailmaan, eikä se ole sidottu tiettyyn uskontokuntaan. Uusshamanismi on kaikille avoin polku. Jokainen voi harjoittaa shamanistisia menetelmiä omalla tavallaan muiden elämänhallintaan tai uskontoon liittyvien menetelmien lisänä tai kenties syventyä ja perehtyä siihen syvemmin halutessaan. Shamanismi on aina ollut ja on yhä hyvin käytännöllistä. Shamaanit etsivät usein yrityksen ja erehdyksen kautta toimivia ja tehokkaita keinoja ja toimintatapoja.

Shamanismi kulkee nykyään pitkälti käsi kädessä psykologian kanssa ja hyödyntää ihmisen sisäistä maailmaa ja alitajuntaa hakien sieltä vastauksia kysymyksiin. Se sisältää useita keinoja tiedon palauttamiseksi mieleen ja hankilökohtaisen voiman lisäämiseen ja käyttämiseen mitä moninaisimmilla tavoilla. Se yhdistää myös fyysisen maailman ja mielikuvituksen ja näkyjen maailmat. Sanotaankin shamaanin lentävän syvälle itseensä mielikuvituksessaan päästäkseen ottamaan kontaktin henkimaailmaan tai henkiminänsä maailmaan ja näin yhteyteen universaaliin tietolähteeseen. Kaikenkattava voimaverkko luo yhteyden maailmojen välille ja antaa maailmalle tarkoituksen estämällä sitä vaipumasta kaaokseen.

Shamaanimatkojen tekemiseen on tarjolla monta tekniikkaa aina rummutuksesta tanssimiseen. Peruskaavassa keskitytään ensin kysymykseen tai ongelmaan, puhdistetaan mieli, hiljennetään sen lörpöttely ja luovutaan tarpeesta kontrolloida tapahtumaa, jonka jälkeen aloitetaan rummutus ja visualisointi. Matkalla edetään yleensä henkioppaan avustamana ja erilaisten tapahtumien ja näkyjen ansioista vastaus ongelmaan yleensä kirkastuu. Vastaus voi olla symbolisessa muodossa, tai vaikkapa pieni esine, jonka merkityksen ymmärtää ennemmin tai myöhemmin.

Mitä käytännössä opiskellaan?

Alkuun moni shamanismista kiinnostunut opiskelee perusteita energiasta ja opettelee tuntemaan sitä, sillä se on pohja koko shamanistiselle maailmankuvalle ja työskentelylle. Ajatukset, tunteet ja teot ohjaavat energiaa tuottamaan tulosta niin fyysisessä kuin muissakin maailmoissa. Sen lisäksi on tutustuttava henkikehoon ja miten energia käyttäytyy siinä, jotta oppisi hallitsemaan ja käyttämään energiaa itse väsymättä. Kehossa olevat energiakeskukset tulevat tutuiksi ja niitä oppii käyttämään tunneleina henkimaailmaan.

Shaministiset menetelmät myös opettavat kuinka maadoittaa energia ja suojata itsensä. Maadoittaminen tarkoittaa sitä, että oma henkikeho yhdistetään universaaliin energiakenttään, joka pyritään muutenkin aistimaan mahdollisiman kattavasti. Kaikkein tärkein perusväline shamaanilla on mielikuvitus, jota harjoitetaan muun muassa visualisoinnin avulla. Ihmisillä on mitä erilaisimpia tapoja rajoitta mielikuvitustaan ja uskoa vasta sitten kun näkee, mutta shamanismissa nämä tavat pyritään murtamaan ja poistamaan rajoittavina. Visualisoinnissa käytetään hyväksi kaikkia aisteja ja sitä käytetään apuna aina kun aletaan pyrkiä johonkin päämäärään kuvittelemalla mielessä haluttu lopputulos.

Visualisoinnin erottaa shamaanimatkasta se, että matkatessa käytetään varastoitunutta voimaa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi ja se on syvempi tajunnantila. Matkalla ei myöskään aina tiedä mitä näkyjä silmien eteen nousee toisin kuin visualisoinnissa. Kuitenkin hyvä visualisointikyky on onnistuneen shamaanimatkan edellytys; mitä aktiivisempi mielikuvituksesi on, sitä voimakkaammaksi tulet.

Shamanismi on syvimmillään perehtymistä voimaverkkoon elämän alkulähteenä ja ylläpitäjänä. Sen tuoma syvällinen ymmärrys luo kunnioituksen kaikkea maailmankaikkeuden osasia kohtaan. Erilaisten voimapaikkojen tiedostaminen on osa shamanismia ja samalla moni tutustuu myös mineraalien ja kasvien ominaisuuksiin.

Shamanismin harjoittaja oppii pysymään kosketuksissa kahteen maailmaan yhtä aikaa ja kumoamaan lineaarisen aikakäsityksen ja muita ihmisen rakentamia rajoittavia aitoja. Läsnä olemisen oppiminen auttaa arkisessä elämässä kuin myös kokonaisvaltainen rentoutumisen taito. Sisäistä symboliikkaa oppii tulkitsemaan ja hyödyntämään elämässään. Käytännöllisyys ja joustavuus tulevat myös monille vahvoiksi piirteiksi.

Vastuuntoinen shamaani ei koskaan tavoittele röyhkeästi omaa etuaan tai jyrää muita jalkoihinsa. Toisilta riistäminen on vastoin henkimaailman lakeja ja palautuu takaisin itselle, minkä saattaa huomata paikallaan junnaamisena kun mikään ei enää onnistukaan henkimaailmassa. Hedelmällisintä on käyttää tapoja josta hyötyvät kaikki.

Linkkejä

Shamaaniseura ry

Thuleian Tupa

Suomalaisen samanismin keskus

Aiheeseen liittyen

Saamelaiset jumalattaret

Haastatteluita

Susanna Aarnio ja suomalainen shamanismi

Kirja-arvosteluja ja esittelyjä

Jan Fries: Seidways

Kirjallisuutta

Eliade, Mircea: Shamanism – Archaic Techniques of Ecstasy

Harner, Michael: Shamaanin tie

Hutton, Ronald: Shamanism

Pentikäinen, Juha: Samaanit (muuhunkin tuotantoon kannattaa tutustua)

Setälä, Johannes: kaikki teokset’,’Shamanismi’

Blog at WordPress.com.

Up ↑

Create your website at WordPress.com
Get started